sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Suklaa-brandytorttu ja kahden suklaan kakku

Olimme siskoni luona viettämässä viikonloppua ja sain tilaisuuden kokeilla suklaa-brandytorttua. Tosin käytin siihen kylläkin konjakkia,kun ei ollut brandyä. Tein myös kahden suklaan kakun lapsia varten. Tulipahan taas herkuteltua. Nyt taitaa olla tauon paikka ainakin omalle perheelle leipomisessa....ettei tule syötyä liikaa herkkuja. Tosin työkaverit tarjoutuivat vapaaehtoisiksi koekaniineiksi mitä tulee leipomusten maistelemiseen - eli leipominen jatkukoon sittenkin :)
Kahden suklaan kakku

Kahden suklaan kakku
 Tässä kakussa oli pohjana vaniljatäytekeksipohja, suklaamousseina maitosuklaa ja valkosuklaa.

Suklaa-brandytorttu

Suklaa-brandytorttu
Tämä suklaa-brandytorttu oli oikein täyteläisen makuista. Voisi sanoa, että aikuiseen makuun sopiva kakku. Liivatetta tähän ei mennyt ollenkaan. Pohjana piparkakku/suklaa/voi sekoituksesta tehty pohja.
Laitanpa reseptin tähän alle, ohje on "Maittavat suklaaherkut"-kirjasta.

POHJA:                                                                
250 g piparkakkuja                                               
75 g tummaa suklaata                                           
100 g voita                                                      

TÄYTE:
 225 g tummaa suklaata 
250 g mascarponea
2 munaa keltuainen ja valkuainen eroteltuina
3 rkl brandyä / konjakkia
3 dl kuohukermaa
50 g sokeria

1. Murskaa piparkakut. Sulata suklaa ja voi keskenään ja valuta piparkakkumurskan päälle. Sekoita hyvin. Vuoraa seoksella irtopohjavuoan pohja (24 cm). Nosta jääkaappiin siksi aikaa,kun valmistat täytteen.
2. Sulata tumma suklaa täytettä varten. Nosta liedeltä, sekoita joukkoon mascarpone, keltuaiset ja brandy.
3. Vaahdota kerma ja hämmennä suklaaseokseen.
4. Vatkaa munanvalkuaiset kulhossa ilmavaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen ja vatkaa, kunnes vaahto on tasaista ja kiiltävää. Hämmennä varovasti suklaaseokseen.
5. Lusikoi seos vuokaan pohjan päälle ja nosta jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi. Koristele.
                                                       

lauantai 27. lokakuuta 2012

Mintunmakuiset suklaamuffinsit

SUKLAAMUFFINS
Nämä muffinsit olivat oikein täyteläisiä! Taikinassa oli sulatettua suklaata ja mariannemurskaa. Ohjeen mukaan piti laittaa pätkiksiä, mutta kun niitä ei ollut niin laitoin mariannemurskaa. Ja hyviä tuli, täyttäviä ja niin ihanan suklaisia.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Juustokakku

Juustokakku

Juustokakku mansikkakastikkeella
 
Nyt oli juustokakun vuoro. Teki mieli oikein perinteistä juustokakkua,mansikkakastikkeella tietenkin. Ja kaloreita ei lasketa kun tätä syö! Sisältää mm. kermaa,tuorejuustoa ja rahkaa. Täytyy sanoa,että tuo mansikkakastike kyllä kruunaa juustokakun. Herkkua!
Seuraavalla kerralla kokeilen jollain maustetulla tuorejuustolla, vaikka appelsiinilla tai mangolla. Voisi olla oikein hyvää niinkin.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Suklaatartaletit


Löysin tällaisen reseptin " Maittavat suklaaherkut" kirjasta. Olivat kuvassa niin maukkaan näköisiä,että piti kokeilla. En äkkiseltään muista aiemmin tehneeni tartaletteja, mutta tämän kokeilun jälkeen teen toistekin. Olivat hyviä!


Suklaatartaletit
Suklaatartalet
Sisältö oli ihanan pehmeää ja suklaista. Täytteeseen laitoin maustamatonta tuorejuustoa,mutta makuahan voi vaihdella tuorejuustoilla tai vaikka eri makuisilla suklailla.  Laitan tähän vielä reseptin :

175 g jauhoja                                                             Täyte:
85 g voita                                                                   100 g tuorejuustoa                                       
15 g sokeria                                                                25 g sokeria
noin 1 rkl vettä                                                           1 kananmuna
                                                                                    50 g tummaa suklaata
Koritseluun kuohukermaa,suklaata,kaakaojauhetta

1. Siivilöi jauhot kulhoon. Leikkaa voi paloiksi ja nypi jauhoihin,kunnes seos on nokareista. Lisää sen verran vettä,että saat pehmeää taikinaa. Peitä kannella ja laita jääkaappiin noin 15 minuutiksi.

2. Kauli taikina ja vuoraa muffinipellin tai tartalettipellin muotit sillä. Pistele pohjia coctailtikulla.

3. Vatkaa tuorejuusto ja sokeri keskenään. Vatkaa sitten sekaan muna. Sulta suklaa ja vatkaa sekin seokseen. Lusikoi muotteihin ja paista noin 190 asteessa 15 minuuttia, kunnes pohja on rapea ja täyte kiinteää.

4. Jäähdytä ja koristele !

Itselläni meni täytettä tupla-annos tällä taikinamäärällä. Ensin tein tuon ohjeen mukaan, mutta taikinakuppeihin tuli kovin vähän täytettä. Reseptissä sanottiin, että tästä tulee 18 kappaletta tartaletteja,mutta minulla tuli 9 kpl. Todennäköisesti muffinipeltini sisälsi suurempia muotteja,mutta tuloksena oli mielestäni ihan sopivan kokoisia tartaletteja.

Näitä kauniita kakkupapereita käytin,kun laitoin tartaletit esille. Nämä sain jo muutama kuukausi sitten   Nami Hiireltä arvuuttelun palkintona, mutta en ole saanut aikaiseks laittaa niitä tänne näytille. Mutta nyt laitoin,kiitos vielä kerran! Ovat kauniita! 

tiistai 16. lokakuuta 2012

Sipulipiirakka

SIPULIPIIRAKKA
Tässä jokin aika sitten kävi vieraita ja saatiin heiltä tuliaisiksi iso pussillinen sipuleita. Niiden inspiroimana tein sipulipiirakkaa. Oli oikein hyvää. Laitetaanpa tähän alle resepti :

Taikina:                                                                          
100 g voita                                                                      
150 g vehnäjauhoja                                                        
3 rkl maustamatonta jogurttia tai ranskankermaa           
1 tl suolaa                                                                        

Täyte :
3/4 kg sipuleita, 50 g voita

Päälle :
150 g juustoa
 2,5 dl ranskankermaa tai kuohukermaa
2 munaa
suolaa

1. Laita jauhot kulhoon. Leikkaa kylmä voi paloiksi.
2. Nypi voi jauhoihin. Lisää suola ja jogurtti/ranskankerma. Kokoa seos nopeasti taikinaksi. Sitä ei saa vaivata. Kääri folioon tai laita kulhoon ja peitä se. Pidä jääkaapissa vähintään tunti.
3. Kuori ja viipaloi sipulit.Sulta voi kattilassa, älä ruskista. Anna sipulien kuullottua hiljaksiin miedolla lämmöllä kannen alla noin puoli tuntia. Jäähdytä sipulit.
4. Säädä uuni 200 asteeseen. Voitele torttuvuoka. Kauli taikina ohueksi levyksi. Vuoraa vuoka taikinalla. Pistele pohjaa,peitä foliolla tai leivinpapereilla ja levitä sen päälle karkeaa suolaa tai kuivia herneitä. Esipaista pohjaa n. 10 minuuttia. Ota vuoka uunista,poista folio ja suola/herneet. Anna jäähtyä.
5. Vatkaa sillä välin munat ja sekoita ranskankerma niihin. Raasta juusto,lisää munaseokseen. Sekoita siihen myös sipulit. Mausta suolalla jos on tarvetta.
6. Levitä täyte torttupohjalle. Nosta torttu keskelle uunia ja paista sitä vielä puolen tunnin ajan. Pinnan on oltava kauniin ruskea ja täytteen hyytynyt.

 

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Minttusuklaakakku

Tänään oli aihetta juhlaan,kun keskimmäinen tytär pääsi perjantaina  inssistä läpi ja sai ajoluvan. Ja kun on juhlan aihe, niin on hyvä syy tehdä kakku :) Täältä blogista http://chocomum.vuodatus.net jäi selaillessa mieleen minttusuklainen kakku ja sitä päätin kokeilla.
Minttusuklaakakku
Oli aivan järjettömän hyvää! Tuli syötyä niin paljon,että oli ähky olo. Silti otti lisää,kun vaan ei voinut vastustaa. Tätä teen pian uudelleen,nam! Suosittelen!

tiistai 9. lokakuuta 2012

Tunnustus

                                   Suuri  kiitos Sumille http://suminsorsselit.blogspot.fi tästä tunnustuksesta! Tuli
                                   iloinen mieli!

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa , joka antoi tunnustuksen.
2.Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it- lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta , vaikka se onkin kerrottu vain post it - lapulla
ja toivo , että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.


Laitan tämän eteenpäin näihin blogeihin:
Tinuski
Marsipaanipossu
Kakkumonsteri
Papun kakut
NonparElli




 

Bebe-leivos

Bebe-leivos
http://www.kinuskikissa.fi/isun-bebe-leivokset/ Tällä reseptillä tein tyttärien synttärikesteille myös bebe-leivoksia. Olivat erittäin maukkaita!


Omenapiirakka
Ja syksy kun on, niin omenapiirakkaa pitää olla. Tämä resepti on muodostunut suosikikseni,kun on omenapiirakasta kyse. Pirkasta olen tämän joskus bongannut ja ottanut talteen.
Pohja
180 g (n. 3 dl)vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
150 g kylmää margariinia
1/2 kananmuna
Täyte
4 - 5 hapahkoa omenaa
2 - 3 rkl sokeria
1 tl jauhettua kardemummaa
2 tl kanelia
Päälle
1 1/2 kananmunaa
1 dl sokeria
25 g voita tai margariinia
1/2 dl kiehuvaa vettä
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
Vaihe 1
Mittaa jauhot, sokeri ja leivinjauhe monitoimikoneen kulhoon ja lisää paloiteltu, kylmä margariini. Aja seos murumaiseksi koneella. Riko muna esimerkiksi tasareunaiseen juomalasiin ja vatkaa tasaiseksi haarukalla. Kaada puolet munasta koneeseen ja seosta taikina tasaiseksi. Jätä taikina kulhossaan kylmään hetkeksi ja valmista täyte.
Vaihe 2
Poista omenoista siemenkota omenaporalla, kuori omenat ja leikkaa ne paksuhkoiksi lohkoiksi. Sekoita sokeri ja mausteet sekaisin ja ripottele omenalohkoille niin että lohkot tulevat tasaisesti maustetuiksi.
Vaihe 3
Taputtele pohjataikina jauhotetuin käsin kookkaan lasisen piirakkavuoan (halkaisija 26 - 27 cm) pohjalle ja reunoille. Lado päälle omenalohkot ja kypsennä piirakkaa 15 minuuttia 175-asteisen uunin alimmalla tasolla.
Vaihe 4
Mittaa päällitaikinan ainekset. Vatkaa muna ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sulata voi kasarissa, lisää vesi ja kiehauta seos. Lisää seos kiehuvana munavaahtoon voimakkaasti vatkaten. Lisää jauhot ja niihin sekoitettu leivinjauhe vaahtoon vasta kun piirakkapohja on valmis.
Vaihe 5
Ota piirakka uunista ja kaada kakkutaikina omenoiden päälle tasaiseksi kerrokseksi. Jatka kypsentämistä, kunnes pintataikina on kypsä tikulla koitettaessa ja värittynyt. Paistoaika on noin 12 - 15 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä ja tarjoa kylmänä. Sirottele päälle tomusokeria.

Uusimmat kakut

Muutama kakkukin on tullut tehtyä,mutta kun ei meinaa ehtiä niitä päivittämään tänne. Mutta tässäpä niitä :
Syksyinen kermakakku
 Tämän tein työkaverille,kun hän tarjosi meille muille 60-vuotiskakkua. Appelsiinimoussee täytteinen kakku, päällä kermaa ja tuo rouhe on wienernougat rouhetta.
 
 Synttärikakku omille tyttärille, kun kestittiin sukulaisia. Täytteenä vaniljainen mansikkatäyte.

Tämä kakku meni 50 vuotta täyttäneelle työkaverille,tarjottavaksi meille muille työkavereille. Tässäkin täytteenä vaniljainen mansikkatäyte.