sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Maidoton täytekakku

Tilaustyönä tein maidottoman täytekakun, ensimmäistä kertaa.
Täytteenä on Alpro soyan airy and creamy + oatleyn kaurapohjainen vanilliinikastike. Sekaan laitoin mansikoita makua antamaan. Oikeastaan ei ollut hassumman makuista täytettä, sitä jäi ylikin ja söimme sitä jälkiruuaksi tyttären kanssa. Jopa tämä 11-vuotias tytär piti siitä.

 
Koristeita ei ollut valmiina, joten iso kiitos taas silikonimuoteille! Nuo kukat on tehty Mavilen krysanteemi-silikonimuotilla. Siis nuo isommat kukat. Ja kakun luovutusta edellisenä päivänä kiireessä ne tein, onneksi ehtivät kuivua ennen kakun päälle laittoa. Silikonimuotit pelastaa, jos tulee kiire :)  Kukkia on kiva väkertää alusta alkaen jos on aikaa, mutta kyllä kaapissa pitää olla silikonimuotteja tällaisia tilanteita varten!
Pursotukset on myös Alpro soyan airy and creamy valmistetta.
Täyte siis tällainen :

2 dl Oatleyn vanilliinikastiketta
4 dl Alpro soyan airy and creamy valmistetta
200 g mansikoita
sokeria maun mukaan
5 liivatelehteä
tilkka vettä

Kuuden kananmunan kakkuun laitettuna tätä jäi yli, on varmaan soiva määrä 8-10 munan kakkuun.


lauantai 11. toukokuuta 2013

Mokkapalat

Ei  tullut tehtyä sen erikoisempia herkkuja kuin tavanomaisia - mutta niin hyviä - mokkapaloja. Nuorin tytär kertoi nähneensä unta, jossa söimme mokkapaloja, joten pakkohan niitä oli tehdä. Jos niistä jo uneksitaankin :)

Mokkapalat

Nuorimmainen kaverinsa kanssa huolehti koristelusta. Vaikka tämä on kovin tunnettu leivonnainen, niin laitanpa tähän vielä reseptin kuitenkin - jos vaikka tänne blogiin eksyy joku, joka huomaa olevansa vailla nimenomaan mokkapalojen reseptiä.

4 munaa                                                                Kuorrutus :
3 dl sokeria                                                           4 dl tomusokeria
2 tl leivinjauhetta                                                  2 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria                                                 2 tl vaniljasokeria
4-5 rkl kaakaojauhetta                                          100 g sulatettua voita
n. 5 dl vehnäjauhoja                                              0,5 dl vahvaa kahvia
1,5 dl kermaa tai maitoa
200 g sulatettua voita tai margariinia

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne munavaahtoon. Lisää lopuksi maito ja voisula. Sekoita tasaiseksi.
2. Levitä leivinpaperilla vuoratulle pellille, paista 225 asteessa noin 12-15 minuuttia.
3. Kuorrutus : Sekoita tomusokeri ja kaakaojauhe, lisää sulatettu voi ja kahvi vähitellen kunnolla sekoittaen, kunnes seoksesta tulee sopivan paksuista. Levitä jäähtyneen kakun päälle.


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Pari kakkua - pitkästä aikaa!

 Pitkästä aikaa kakkuja! Tämä Kreikka-aiheinen kakku meni nuorimman tyttären nimpäiväkakuksi. Tietysti tuo pilalle mennyt lippu on juuri tuossa etualalla.... Täytteenä on mustikka- ja valkosuklaamousseet. Päällinen ja koristeet vaahtokarkkimassaa.
Tämä tilattiin pojalle syntymäpäiväkakuksi, enpä tullut kysyneeksi minkä ikäiselle pojalle. Musta lintu, jossa täytteenä on edellisen tapaan mustikka- ja valkosuklaamoussee. Se onkin hyvä yhdistelmä. Tämä lintu on päällystetty mustalla sokerimassalla.