keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Porkkana-rahkakakku

Jääkaapissa oli rahkaa, joka piti saada käytettyä. Siitä tuli mieleeni Birkkalan  sivuilla näkemäni porkkana-rahkakakku. Siellä se tosin on nimellä karpalo-porkkanakakku, koska siinä on myös karpaloita. Niitä minulla ei ollut, joten otin vapauden nimetä tämän hieman eri tavalla. Yhtä lailla tämä voisi olla ananas-rahkakakku, koska tähän meni myös ananaspaloja.

Porkkana-rahkakakku
Malttamattomana leikkasin tästä heti lämpimänä palan, joten ei ole siistein mahdollinen pala, mutta pääasia on, että maku oli loistava! Hennon kanelinen maku ja tuo porkkanaraaste ja ananaspalat sopivat tähän erittäin hyvin.

Porkkana-rahkakakku

Pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl Birkkalan puolikarkeita spelttijauhoja
1 dl Birkkalan ydinspelttijauhoja ( tai vehnäjauhoja)
Täyte: 
2 purkkia ( á 250 g) maitorahkaa
2 dl kermaa
3 kananmunaa
1 - 1 1/2 dl sokeria
3 rkl perunajauhoja
1 tl vanilliinisokeria
1 tl kanelia
2 dl porkkanaraastetta
1 dl pieniä ananaspaloja
( 1 dl karpaloita tai puolukoita)

1. Vatkaa pohjaa varten voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna voimakkaasti vatkaten.  Lisää lopuksi keskenään sekoitetut kuivat ainet.
2. Voitele 24 cm vuoka (käytin irtopohjavuokaa). Jos käytät umpinaista vuokaa, niin laita vuoan pohjalle leivinpaperista leveät suikaleet ristikkäin  , helpottamaan kakun irrottamista. 
3. Levitä taikina kakkuvuoan pohjalle ja reunoille noin 3 cm korkeuteen. Laita vuoka kylmään täytteen valmistramisen ajaksi.

4. Raasta täytettä varten porkkanat. Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään. 
5. Kaada täyte pohjan päälle tasaisesti. Paista kakkua 175 asteessa noin 1 h 20 minuuttia, uunin alaosassa.

Nuorin tyttäreni auttoi minua tämän kakun teossa, koulun kotitaloustuntien innoittamana. Taidanpa saada siis apulaisen, sopii minulle!
Kyllä tästä hyvää tulikin, rahkakakku on aina niin herkkua ainakin meidän perheessä. 



maanantai 27. lokakuuta 2014

Herkkuvaihto Mintun blogissa

Mintun blogissa oli taas hauska herkkuvaihto ja siihen tietysti osallistuin. Sainkin jo tänään oman pakettini. On se kivaa saada oikein postipaketti joskus, nykyään kun niitäkään ei oikein enää saa / tule lähetettyä.
Tällainen ihana paketti se oli :

Herkkuvaihto
Suklaata ja salmiakkia, minun herkkuja! Varsinkin tumma suklaa. Tuo kuvassa oleva tumma suklaa onkin ihan uusi tuttavuus minulle - sisältää omenaa ja pähkinää. Ihanan makuista! Salmiakki on aina yhtä hyvää ja paketissa oli myös tuollainen jännittävä "snap and crackle" herkku + pieni nallesuklaa. Ja ihana uusi kaveri minulle - nalle avaimenperässä! Olen suuri nallefani, niitä ostaisin kaupoista ja kirppareilta aina vain lisää - aviomies toppuuttelee välillä, koska itse jos saisin päättää, niin  ostaisin kaikki kirpparin nallet.
Nyt tyydyn ostamaan vai ne , jotka on "pakko ostaa".
Paketissa oli myös kirje - voi kuinka ihanaa! Ja harvinaista nykyaikana. Sain tämän mieluisan paketin Nooralta .

Pakko laittaa vielä kuva paketista, koska se oli niin mahtava :

Herkkuvaihto
 Ihanan kesäinen ja kaunis paketti! Kiitos Noora!

torstai 23. lokakuuta 2014

Kolmen sortin muropikkuleivät

Leivontafoorumin lokakuun haasteena oli tehdä yhdestä taikinasta kolmea eri pikkuleipää. Sai käyttää erilaisia raaka-aineita , jotta saadaan kolmea eri pikkuleipää - perustaikinan piti olla sama.
Päätin pitkästä aikaa osallistua haasteeseen.


Muropikkuleivät

Osallistuin muropikkuleivillä ; haarukkaleivät, kookostangot ja hillosilmät. Nämä on helppo valmistaa, joten senkin takia ovat suosikkipikkuleipiä minulle. Ei tarvitse edes kaulinta näiden teossa!

Murotaikina pikkuleiville:
200 g voita
1 dl sokeria
1 muna
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.
2. Mausta taikina jollakin haluamallasi vaihtoehdolla.

Haarukkaleivät
1/3  murotaikinaa
1/4 dl siirappia
1/2 tl kanelia

1. Lisää taikinaan siirappi ja kaneli. Leivo taikinasta pieniä palloja ja litistä niitä vähän. Paina pikkuleipiin haarukalla kuvio.
2. Paista 175 asteessa 10-15 minuuttia.

Kookostangot
1/3 murotaikinaa
1/4 dl kookoshiutaleita
voiteluun : kananmunaa
pinnalle : fariinisokeria ja kookoshiutaleita

1. Lisää taikinaan kookoshiutaleet.
2. Leivo taikinasta sormen paksuisia tankoja. Voitele tangot kananmunalla, ripottele pinnalle fariinisokeria ja kookoshiutaleita.
3. Leikkaa tangot 6-7 cm pituisiksi paloiksi ja paista 175 asteessa 10-15 minuuttia.

Hillosilmät:
1/3 murotaikinaa
hilloa tai marmeladia (paistonkestävää)
voiteluun : kananmunaa

1. Leivo taikinasta pyöreitä pikkuleipiä, litistä niitä hieman. Paina peukalolla jokaiseen palloon syvennys.
2. Voitele reunat kananmunalla, laita nokare hilloa tai marmeladia syvennykseen.
3. Paista hillosilmiä 175 asteessa 10-15 minuuttia.

Näistä tuli kiva kokoelma erilaisia pikkuleipiä eivätkä olleet työläitä tehdä. Hauskaa oli tehdä pitkästä aikaa pikkuleipiä!

maanantai 20. lokakuuta 2014

Kinuskinen lakritsi-kaakaopiirakka


Tässä siis se eilen mainitsemani uusi tuttavuus - ainakin minulle. Löysin tämän recept.nu sivuilta ja lakritsin ystävänä kiinnostuin testaamaan reseptiä. Recept.nu sivuilla piirakan nimi on lakritsi-suklaapiirakka, mutta muutin sitä vähän, koska suklaata tähän ei tullut vaan kaakaota.

Nyt ei kyllä mennyt ihan niinkuin Strömsössä. Minun tekemä piirakka on ihan eri näköinenkin kuin tuo alkuperäinen. Alkuperäisen täyte on valuvaa, mutta minun tekemästä täytteestä tuli kinuskia. Se taitaa johtua siitä, että keitin sitä täytettä liian kauan.
Toinen ongelma on pohja. Ihan tein ohjeen mukaan, mutta siitä tuli sellaita kovahkoa , keksimäistä. Ja liian ohutkin mielestäni, ilmeisesti 26 cm piirakkavuoka on liian iso tähän piirakkaan. Täytettä tuli kyllä runsaanlaisesti, en laittanut edes kaikkea tuohon piirakkaan.

Kinuskinen lakritsi-kaakaopiirakka



Se hyöty tämän reseptin testaamisesta oli, että tuli tehtyä tuota kinuskia. Se oli valtavan hyvää! Ylimääräisestä täytteestä tein pieniin silikonimuotteihin kinuskikarkkeja ja ne vievät kielen mennessään! Makustelin jo mielessäni sitä, että laitan seuraavalla kerralla joukkoon vaikka pähkinöitä - ehkä pistaaseja. Voisivat olla vieläkin parempia!

lakritsi-kaakao toffee
Tuo kinuski olisi oivallinen myös täytekakkuun ja ajattelinkin sitä jossain vaiheessa testata. Tässä vielä tämän piirakan resepti :

Lakritsi-kaakaopiirakka:
Pohja:
100 g voita tai margariinia
2 dl tomusokeria
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 maustemitta suolaa
1 tl vanilliinisokeria
1 kananmuna
Täyte:
225 g voita
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl siirappia
1 1/2 dl kermaa
1/2 dl kaakaota
1 tl vanilliinisokeria
1 1/2 pakettia esim. Lakrisalia

1. Sekoita taikinapohjaa varten ainekset keskenään ja sekoita ne käsin taikinaksi (kuten muropohja tehdään).
2. Painele taikina vuokaan (itse käytin 26 cm vuokaa, mutta taisi olla liian iso) ja laita se noin tunniksi jääkaappiin ennen paistamista.
3. Paista 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.
4. Täyte : Sulata voi kattilassa ja lisää sitten muut aineet. Lakrisal kannattaa pilkkoa, koska kokonaisten sulaminen kestää. Tosin jos meinaa keittää täytteen kinuskiksi saakka, kuten minä tein, niin sitten pitkä keittoaika ei haittaa.
5. Keitä täytettä kunnes se sakenee , sekoita koko ajan. Jäähdytä.
6. Kaada taikina piirakkapohjalle, jäähdytä.  ( Taas jäähdytetään, meni vähän yli ymmärryksen tämä...kun äsken jo jäähdytettiin)
7. Laita piirakka jääkaappiin, jotta täyte ehtii vähän jähmettyä ennen tarjoamista.

Tosiaan tuo kinuski ainakin oli todella hyvää, piirakka tässä muodossa erikoinen. Piirakkapohja, jonka päällä on kinuskia - ei varmaan ole alkuperäisen ohjeen tarkoitus :) Mieli tekee tätä vielä kokeilla siten, että laitan tämän pienempään vuokaan enkä keitä täytettä niin kauan. Ehkä sitten on lähempänä alkuperäistä reseptiä.
Ja tuota kinuskia teen aivan varmasti uudelleen, nuo kinuskikarkit olivat niin hyviä!  Kakkuakin pitää varmaan tehdä ihan vain sen takia, että saa testata tämän kinuskin toimivuutta kakun päällä. Jonkun raikkaan täytteen kera varmaan makoisaa! Tai jos tekee lakritsin ystävän unelman - lakritsi-kinuskipäällinen ja lakritsitäyte - pohdintaan :)
Lakritsi-kaakaotoffee

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Korvapuustit ja muuta höpinää

Lokakuun alussa taisi olla joku pullapäivä  / korvapuustipäivä mutta missasin sellaisen ihan kokonaan. Meillä oli pullapäivä tänään, tässä päivän antimia :

Korvapuustit
Kyllä ne puustit ovat aina niin hyviä ja niistä tulee lapsuus mieleen. Äidillä oli tapana joka perjantai leipoa iso satsi pullaa, pitkoja , puusteja ja pikkupullia - milloin mitäkin. Velipoika veteli pullaa oikein kahmalokaupalla , senköhän  avulla hänestä tuli parimetrinen aikuisena :)
Äidin tekemä pulla oli aina hyvää ja sitä lämmöllä muistelen. Toivottavasti minun lapset myös muistelevat kotoa pois muutettuaan (yksi tosin on jo muuttanut) äidin tekemää pullaa  tai jotain muuta herkkua ja tulevat niitä herkkuja usein maistelemaan.
Meillä voi se muistelun kohde olla piparkakkutalot, koska ne valtaavat keittiön ja mielen joka vuosi melkein pariksi kuukaudeksi. Kohtahan se myyjäisaika taas alkaa , taas olen kolme kertaa menossa VPK:n talolle Turkuun joulumyyjäisiin myymään piparkakkutaloja ja muita leipomuksia.
Pakkasiakin lupailtiin säätiedotuksessa, joten kyllä se talvi sieltä tulee ihan väkisin. Lienee aika kaivaa talvipalttoot kaapista esiin, ei taida kevyt nahkatakki enää riittää.
Tämä oli nyt tällainen erilainen postaus, mutta ensi kerralla taas joku resepti kuva kera. Nyt onkin ihan uusi resepti tulossa, leipomus on jääkaapissa parhaillaan jäähtymässä ja vähän hyytymässä. Huomenna laitan tänne kuvan kera tuloksen - en ole sitä leivonnaista koskaan ennen tehnyt enkä totta puhuen tiedä kuinka onnistui - vai onnistuiko ollenkaan. Huomenna se nähdään, tänään siitä ei voi vielä leikata palaa, koska laitoin sen ihan äsken jääkaappiin ja kello on jo 22.59.
Oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

perjantai 17. lokakuuta 2014

Appelsiinin makuinen gluteeniton suklaatäytekakku

Kollegalle sain tehdä pienen kahdeksan henkilön syntymäpäiväkakun. Toiveena oli suklaakakku ja sen piti olla gluteeniton.


Appelsiini-suklaakakku
Pohjan tein tällä Pirkan gluteenittoman jauhopussin kyljestä löytämälläni ohjeella.

Pohja :
4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Voitele vuoka ja jauhota esimerkiki kookoshiutaleilla tai gluteenittomilla korppujauhoilla. Itse voitelin vuokaa vähän ja laitoin sen jälkeen reunoille leivinpaperia.
2. Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri napakaksi vaahdoksi.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sihdin läpi vaahtoon. Sekoita kevyesti pohjaa myöden.
4. Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa alimmalla tasolla noin 40 minuuttia (itse paistoin 30 minuuttia ja ainakin minun uunissa se oli riittävä aika).

Täytteeksi tosiaan toivottiin suklaata ja halusin siihen hieman muutakin makua , joten päädyin lyömättömään suklaan ja appelsiinin yhdistelmään.

Täyte:
200 g suklaata
200 g appelsiinin makuista tuorejuustoa
2 dl kermaa

1. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Lisää hieman jäähtynyt suklaa tuorejuustoon.
2. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää se suklaa-tuorejuustoseokseen.

Tämä on helppo ja nopea kakuntäyte, kun liivatettakaan ei tarvita. Ja on ihan jämäkkää täytettä suklaan ansiosta.
Päälle tein vielä suklaaganachen ja ripottelin vähän kaakaojauhettakin vielä.

Suklaaganache:
130 g suklaata
1 dl kermaa
nokare voita

1. Sulata suklaa vesihauteessa. Lämmitä kerma kattilassa, älä kuitenkaan kiehauta.
2. Sekoita sula suklaa ja lämmennyt kerma keskenään. Kattilan voi hetkeksi nostaa takaisin hellalle ja sekoittaa seosta, kunnes siitä tulee sileää.
3. Voit lisätä nokareen voita kiiltoa antamaan. Jäähdytä hetki ja kaada sitten kakun päälle.

Voitelin kakun pinnan applelsiinimarmeladilla, jotta ganache ei imeytyisi kakkuun. Harmi kun en päässyt tätä itse maistamaan, täyte kyllä maistui oikein hyvälle.
Kukat ovat Satin ice gumpaste massaa   - huipputuote! Valkoiset kukat on tehty taas tällä omenankukka-muotilla , käytin kolmea eri kokoa. Kuivatin kukat kukkien muotoilukupeissa ja laitoin terälehtien väliin hieman foliopaloja, jotta ne terälehdet sai toisistaan erilleen.
Lehdet on tehty tällä ruusunlehti-muotilla . Ja kimalletta vielä päälle!
Pursotukset on tällä kertaa tehty Flora vispillä.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Porkkanakääretorttu

Nami-Hiiren blogissa oli leipomiskilpailu, jossa piti yhdistää kaksi eri leivonnaista - toinen niistä oli kääretorttu. Kilpailussa olikin nerokkaita ideoita ja niistä useimmat päätyivät minunkin "to do-listalle" . 
Ensimmäisenä päätin kokeilla Leena-muorin porkkanakääretorttua.

Porkkanakääretorttu
Minun uunipelti on melkoisen iso, joten siihen olis ehkä pitänyt laittaa isompi kääretorttupohja kuin neljän kananmunan. Tuosta pohjasta ei tullut kovin paksua. Täytettä en muistanut ottaa erikseen koristelua varten vaan levitin sen kaiken kääretortun väliin.
Tässä vielä Leena-muorin porkkanakääretortun ohje :

Pohja:

4 munaa
1 3/4 dl sokeria
1 1/4 dl vehnäjauhoa
3/4 dl perunajauhoa
1 tl leivinjauhetta
3 1/2 dl porkkanaa raastettuna
2 1/2 tl kanelia

1. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. 
 2. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kaneli, ja sihtaa ne pikkuhiljaa vaahtoon lastalla varovasti     sekoittaen. Lisää lopuksi porkkanaraaste ja sekoita varovasti tasaiseksi.
 3.Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille mahdollisimman tasaisesti. 
 4.Paista 225 asteisen uunin keskitasolla n. 8-9 minuuttia. Kumoa sokeroidulle leivinpaperille ja irrota päällimmäinen leivinpaperi varovasti irti kääretorttulevystä. Anna jäähtyä.

Kuorrute:
 
200 g sulatejuustoa
275 g tomusokeria
90 g huoneenlämpöistä voita
8 g vanilijasokeria
 
Vatkaa ainekset tasaiseksi massaksi.
 
Kokoaminen:
1. Käännä kääretorttupohja vaaleampi puoli eli uunissa paperia vasten ollut pöytätasoa vasten. Eli täyte tulee ruskealle pinnalle. 
2.Ota pieni osa täytettä erilleen koristelua varten. Levitä suurin osa täytteestä levyn päälle ja rullaa levy kääretortuksi.
 3.Nosta jääkaappiin leivinpaperiin tiukasti käärittynä, jotta täyte jähmettyy ja on näin helpompi leikata. Koristele lopuksi lopulla kuorrutteella, tomusokerilla, kanelilla ja esim. porkkanan palasilla / suikaleilla. :)

Itse laitoin paistopinnan ylöspäin, kun en jaksanut kikkailla :) Tuota täytettä tuli ehkä vähän liikaakin, kun en muistanut ottaa osaa siitä koristeluun. En saanut kääretortusta rullattua tarpeeksi napakkaa rullaa. Tosin itsellehän tuo jäi, joten ei sillä niin väliä olekaan miltä torttu näyttää :) 
Porkkanakääretorttu
 Koristeet on tehty tällaisillä välineillä:

Porkkanaterotin
Porkkanakukat on tehty tällä yllä olevalla porkkanaterottimella. Nuo ohuet suikaleet on tehty tällä välineellä. Sillä saa tehtyä myös tuollaista kuvassa olevaa nauhaa, mutta sitä varten pitää olla muhkeita porkkanoita. Minulla sattui olemaan kotona vain hentoisia, joten spiraalinauha ei niistä onnistunut. Nuo pikkunauhat sillä sai tehtyä hennoistakin porkkanoista. 

Hyvää oli kääretorttu ja kävi mielessä, että tähän porkkanaiseen torttuun sopisi varmaankin makujen puolesta myös jonkinlainen rahkatäyte. Sitä pitänee joskus kokeilla!

torstai 9. lokakuuta 2014

Päärynäkakku murukuorrutuksella

Jerryn  blogissa jokin aika sitten bongasin hyvältä kuulostavan omenakakun. Se on ollut "to do - listalla" siitä lähtien ja eilen päätin sen toteuttaa. Tosin omenoita ei ollut kotona yhtään, mutta laitoin päärynöitä tilalle.

Päärynäkakku murukuorrutteella
Kakusta tuli ihanan mehevä ja oli kyllä valtavan hyvää. Tuo murupäällys on ihan ehdoton kruunaus tälle kakulle. 
Tein tämän 24 cm irtopohjavuokaan ja ensin ajattelin, että vuoka oli liian pieni.Lopputulos kuitenkin osoitti tämän luulon turhaksi, sillä juuri tällaisena muhkeana se oli oikein hyvää. Ja muruseosta tuli reilu kerros päälle!

Päärynäkakku
Päärynöitä tai omenoita tähän varmaan voisi laittaa enemmänkin, upottaa vaikka tuhon kakun sisään lisää. Minulla ei kuitenkaan ollut kuin neljä pienehköä päärynää ja niillä mentiin. Tässä yllä olevassa kuvassa olen vasta aloittanut muruseoksen ripottelun. Sitä tuli tosiaan reilu kerros, mutta se juuri taisi olla se juttu tässä kakussa. Ihana rapea kerros kakun päällä!

Päärynäkakku murukuorrutuksella :
Pohja:
6 pientä päärynää
2dl vehnäjauhoja
100g mantelijauhetta
1tl leivinjauhetta
1tl ruokasoodaa
1dl sokeria
1tl vaniljajauhetta
1tl inkivääriä
1tl kanelia
75g sulatettua voita
2dl maustamatonta jogurttia
2 kananmunaa
Muruseos :
 2dlsokeria (käytin muscovadosokeria ja tavallista sokeria sekaisin)
1dl vehnäjauhoja
1tl kanelia
75g pehmeää voita


1. Aloita valmistamalla kuorrutus. Yhdistä sokeri, vehnäjauhot, kaneli ja pehmeä voi kulhossa ja muovaa käsin sileäksi massaksi. Lisää seokseen vielä hieman jauhoja jos se on liian kosteaa tai pieni nokare voita jos se tuntuu liian murenevaiselta ja kuivalta.
2. Kuori ja paloittele päärtnät ohuiksi siivuiksi.
3. Sekoita vehnäjauhot, mantelijauhe, leivinjauhe sekä sokeri ja mausteet kulhossa keskenään. Kaada joukkoon voisula sekä jogurtti ja sitruunan raastettu kuori. Sekoita hyvin, vatkaa kananmunat joukkoon yksitellen.
4. Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan, lisää taikinan päälle päärynäviipaleet ja levitä murukuorrutus päärynöiden  päälle. 
5. Paista 180-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.

Jerry oli käyttänyt kookospalmusokeria muruseokseen. Sitä minulla ei ollut, mutta kyllä tuli rapsakka ja maistuva täyte muscovadosokerin ja tavallisen sokerin seoksellakin. Miksei voi käyttää myös pelkkää tavallista sokeria, mutta tuo muscovadosokeri tuo kivasti lisää makua. 
Fariinisokeri voisi ajaa saman asian. 

Päärynäkakku murukuorrutuksella
Tästä taisi tulla kestosuosikki meidän perheessä.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Browniepohjainen juustokakku

Kirjastosta löysin sellaisen kirjan kuin Suklaaunelmia. Siinä kirjassa on jos jonkinlaista herkkua. Tämä browniepohjainen juustokakku näytti niin hyvältä ja koska en ole aikoihin tehnyt paistettua juustokakkua, niin se kirjan resepteistä lähti ensimmäisenä testiin. 

Browniepohjainen juustokakku
Tästä tuli suussasulavan hyvää. Aviomieskin sanoi, että tämä on kyllä liian hyvää - tulee syötyä liikaa. Tuo browniepohja ei ollut liian makeaa vaan täyteläisen suklaista, kun siihen käytetään tummaa suklaata. Ja juustokakkukerros pehmeän juustoinen...nam.

Browniepohjainen juustokakku:   23-24 cm vuoka

Pohja:
100 g voita (suolatonta mielellään)
115 g suklaata paloina
2,5 dl sokeria
2 munaa vatkattuna
0.5 dl maitoa
2,5 dl jauhoja

Juustokakkukerros:
5 dl tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
3 munaa vatkattuina
1 tl vaniljauutetta
1 dl maustamatonta jogurttia

1. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Voitele kevyesti irtopohjavuoka ja jauhota korppujauhoilla.
2. Sulata voi ja suklaa kattilassa miedolla lämmöllä usein hämmentäen, kunnes seos on tasaista. Nosta pois hellalta ja vatkaa sekaan sokeri.
3. Lisää munat ja maito kunnolla vatkaten. Sekoita jauhot joukkoon huolellisesti. Siirrä seos lusikalla vuokaan, levitä tasaiseksi.
4. Paista uunissa 25 minuuttia. Laske uunin lämpö 160 asteeseen sen jälkeen.
5. Vatkaa huolellisesti yhteen juustoo, sokeri, munat ja vaniljauute. Hämmennä mukaan jogurtti ja kaada browniepohjalle.
6. Paista vielä 45-55 minuuttia tai kunnes keskiosa on lähes kiinteä.
7. Irrota kakku veitsellä vuoan reunoista, anna jäähtyä ennenkuin otat sen vuoasta. 

Käytin pohjaan osittain spelttijauhoja, koska pidän niistä. Ja koska meidän perheestä on kotona tällä hetkellä vain 3 henkilöä ( yksi tyttäristä kiertää Eurooppaa interrailin merkeissä) , niin tein tästä pienemmän kakun. Puolitin määrät ja tein kakun 18 cm vuokaan. Tuli ihan sopiva vaikka ensin luulin, että tulee liian matala. Toisaalta tämä oli kyllä niin hyvää, että olisi voinut tehdä isommankin kakun.... eilen tein ja tänään on kakusta enää pienen pieni pala jäljellä. 


Browniepohjainen juustokakku
Onneksi tämä on helppotekoinen - ehkä teen loppuviikosta uuden!




perjantai 3. lokakuuta 2014

Mojito-juustokakku

Ystäväni pyysi minulta mojito-juustokakkua tyttärensä syntymäpäville. Siitä muistuikin mieleen sen kakun ihana raikkaus, pitänee tehdä sitä itsellekin taas joskus.
Ohjeessa neuvotaan laittamaan kakkuun muscovadosokeria ja nyt halusin sitä laittaa. Yritin etsiä kaupasta vaaleaa muscovadosokeria, mutta löysin vain tummaa. Onko vaaleaa muscovadosokeria olemassa, tietääkö joku?
En nimittäin löytänyt taaskaan. Päätin kuitenkin laittaa jonkun verran tummaa muscovadosokeria tähän, joten laitoin sitä puolet sokerimäärästä. Siitä johtuu tuo tämänkertaisen mojitojuustokakun hieman tummempi väri.
Viime kerralla väri oli vaaleampi. 

Mojitojuustokakku
On tämä vaan niin hyvää, yksi parhaista juustokakuista! Vähän pääsin tätä maistamaan, sen verran mitä jäi kakkumassaa irtopohjavuoan reunoille, kun sen renkaan irrotin :) Olisin kyllä voinut syödä tätä enemmänkin.
Minusta tuo muscovadoskoeri antoi tähän kakkuun kivasti lisämakua, oli paremman makuista kuin pelkästään tavallisesta sokerista tehty kakku. 
Lootuksen kukat kakun päälle on tehty tällä  muotilla. Kiitos taas kerran silikonimuottien olemassolosta, ei olisi ollut aikaa väkertää minkään muunlaisia koristeita.

Mojito-juustokakku  26 cm vuokaan

Minttusiirappi:
 3 dl dl muscovadosokeria ( käytin tavallista sokeria ja muscovadosokeria sekaisin)
 3dl vettä
 tuoretta minttua tai piparminttua
 2 rkl rommia
Pohja:
 350 g mintunmakuisia Domino-keksejä
 100 g voita
Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
4 dl kuohukermaa
2 limen raastettu kuori ja mehu
2 tlvanilliinisokeria
8 liivatelehteä

1. Mittaa kaikki minttusiirapin ainekset kattilaan. Kiehauta ja keitä hiljalleen siirapiksi noin 15 minuutin ajan. Nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä hieman. Poista mintun oksat.
2. Murskaa keksit. Sulata voi ja sekoita se keksimurskan joukkoon.
3. Painele seos  leivinpaperilla peitetyn irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka täytteen teon ajaksi jääkaappiin.
4. Liota liivatelehtiä 5 minuutin ajan kylmässä vedessä.
5. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekota kermavaahto ja tuorejuusto yhteen, mausta vaniljasokerilla sekä limen kuoriraasteella ja limen mehulla.
6. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liuota ne vielä hieman lämpimään minttusiirappiin.
Kaada seos täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
7. Kaada täyte keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa noin 4 tuntia tai yön yli.