keskiviikko 31. elokuuta 2016

Mustikkainen tuorepuuro

Keskimmäinen tyttäremme, Ronja ,  on nyt meillä kotona muutaman päivän ennenkuin opinnot taas alkavat ja hän teki meille tuorepuuroa täksi aamuksi. Hän on tehnyt muutamia tuorepuuroja itselleen omassa kodissa jo aiemmin.
Meridian on jo jonkin aikaa pitänyt testata tuorepuuroa, mutta aina se on vaan jäänyt.
Kovin helppohan niitä on valmistaa, pitäisi vaan alkaa itsekin tehdä niitä. Plussaa on se, että ne tehdään edellisenä iltana valmiiksi. Aamukiireessä ei tarvitse valmistaa mitään, senkun ottaa lautasen jääkaapista ja syö. 

Mustikkapuuro
Tämä olikin yllättävän hyvää! Omaan annokseeni lisäsin vielä vähän mysliä, jossa oli mm. chian - ja kurpitsansiemeniä seassa. 

 Mustikkapuuro / 2 annosta

2 dl mustikoita
2 1/2 dl mantelimaitoa
ripaus kardemummaa
1 tl vaahterasiirappia tai muuta makeutusta ( ei välttämätön)
2 1/2 dl kaurahiutaleita
1 dl turkkilaista jogurttia

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi. Annostele lautasille, laita päälle muovikelmua. Laita yöksi jääkaappiin.
Lisää nestettä mikäli puuro on liian paksua. 

Tätä teemme toistekin! Ronja kertoi, että myös chiapuuro banaanin kera on hyvää. Sitäkin kai pitää testata. 
Kunpa näistä puuroista tulisi tapa. Pahoin pelkään, että vaan silloin tällöin näitä " muistaa , ehtii, viitsii" tehdä ja muulloin menee kahvi / voileipälinjalla. 
Yritystä ainakin on aloittaa aamut puurolla vastaisuudessakin! 



sunnuntai 28. elokuuta 2016

Omenamuffins

Omenoiden hyödyntäminen jatkuu, ennenkuin viedään osa mehuasemalle mehustettaviksi. Viimevuotista omenahilloa on vielä kellarissa, mutta kai sinne voisi uuden satsin tehdä. Siihen saa mukavasti omenoita kulumaan. Sitä ennen etsin blogeista / netistä erilaisia omenaherkkuja testattaviksi.
Kinuskikissan sivuilla oli mehevän näköisiä omenaisia muffinseja, niitä sitten testaamaan. 


Omenamuffins
 Hyviä ne olivatkin! 

OMENAMUFFINS
Taikina:
200 g voita tai margariinia
2 ½ dl sokeria
2 munaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
ripaus suolaa
2 ½ dl maitoa

Täyte:

2 hapanta omenaa
2 rkl fariinisokeria
2 tl kanelia
 

1. Vatkaa voi/margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksitellen.
2. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää jauhot taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
3. Täytä muffinssivuoat taikinalla.
4. Kuori omenat ja poista siemenkodat. Leikkaa ohuiksi lohkoiksi ja jaa lohkot 2-3 osaan. 
5. Sekoita omenoihin fariinisokeri ja kaneli. Painele omenanpalasia vuokiin syvälle taikinan sisään.
6. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Osaan muffinseista tein kuorrutteen :
 75 g pehmeää voita
100 g tuorejuustoa
4 dl tomusokeria

Vatkaa kaikki ainekset sekaisin. 


Omenamuffins

Kuorrute oli ehkä vähän liiankin löysää, kun ei oikein mikään kuvio pysynyt, mutta väliäkö tuolla. Hyvältä maistui kuitenkin. 
Näihin nyt meni vain kaksi omenaa, joten pitää keksiä jotain muuta omenaista herkkua vielä. Ehkä voisin keittää omenasosetta pakastimeen... siihen saisi isomman määrän omenoita käytettyä.

maanantai 22. elokuuta 2016

OMENA-KINUSKIKAKKU

Omenoita on puutarhan puut täynnä. Harmittavan monessa kylläkin on muumiotautia. Varsinainen riesa, pitää yrittää päästä siitä jollain konstilla eroon. Muumiotautisia omenoita olen poiminut ja niitä on kuopattu . Jossain sanottiin, että muumiotautisin puun lehdetkin pitää kuopata - hohhoijaa! Siinäpä sitä onkin urakkaa kerrakseen. Mutta yrittää aion, harmillinen kiusa koko muumiotauti.
Lunni leipoo - blogista olin bongannut tällaisen nopeatekoisen omenakakun höystettynä kinuskilla.
Nam, kyllä vaan kuulosti ja näytti sen verran hyvältä, että sitä halusin testata. 


Omena-kinuskikakku



Hurjan hyvää siitä tulikin! Omena ja kinuski ovat oivallinen makupari.

OMENA-KINUSKIKAKKU

Taikina:
2 dl sokeria
2 kananmunaa 
115 g voita

4 3/4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 1/2 dl maitoa
Täyte:
4 omenaa
1 1/2 dl kinuskia

1. Ota voi, munat ja maito ajoissa huoneenlämpöön. Kuutioi omenat.
2. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen, voitele ja jauhota n. 22-senttinen vuoka.
3.Vaahdota voi sokerin kanssa, lisää munat yksi kerrallaan samalla vatkaten.
4.Yhdistä toisessa kulhossa jauhot, leivinjauhe ja kaneli.  
5. Lisää vaahdon joukkoon vuorotellen jauhoseosta ja maitoa, kahdessa erässä kumpaakin. Sekoita tasaiseksi.
6. Kaada taikinasta vähän yli puolet vuoan pohjalle, tasoita. Painele päälle omenakuutiot ja tiputtele päälle puolet kinuskista sinne tänne.
7. Levitä loput taikinasta päälle ja paista uunin keskitasolla n. 35-40 minuuttia tai kunnes keskelle työnnettyyn puutikkuun ei tartu taikinaa.
8.Anna kakun jäähtyä, poista sitten vuoasta. Viimeistele kinuskikastikkeella.

Mietin, että jos kaapissa sattuu olemaan muut  ainekset, mutta ei kinuskia, niin tämä on varmasti hyvää myös niin, että ripottelee omenakuutioiden päälle vaikka kanelia ja fariinisokeria.
Oikein mehevää ja suussa sulavan hyvää kakkua.

Käytin tätä karamellisoitua kondensoitua maitoa, toki käy varmasti muunkinlainen kinuski :


Omena-kinuskikakku

 
Maitotiiviste

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Broiler-fetapiirakka

Nuorimmaisen synttärikahville oli tarkoitus tehdä sitä huisin hyvää feta-pinaattipiirakkaa. Meidän kasvimaalla kasvaa pinaattia. Olin sitten tehnyt piirakan melkein valmiiksi, vain täyte puuttui. Kasvimaalla kasvava pinaatti kukki - joskus olis jostain lukenut, että kukkivan pinaatin lehdet ovat syömakelvottomia. Niistä käsittääkseni menee maku, ovat puisevia.
No sellaisia kovan oloisia  ne olivat ja yhtä vähän maistoinkin. Ei se ainakaan pinaatille maistunut. Pinaattia siis ei ollutkaan..... suunnitelma b käyttöön.
Jääkaapissa oli broileria ja kasvimaalla kasvoi persiljaa ja ruohosipulia. Pinaatti vaihtui näihin.

Broiler-fetapiirakka
 Varsin hyvää piirakkaa tuli niilläkin aineksilla! Sääkin oli hyvä, niin kahvittelimme ulkona terassilla. 
Syyshortensia kukkii upeasti!  
Muuten siis sama resepti kuin feta-pinaattipiirakassa , pinaatti vaan jäi pois. 

Tässä vielä kuva vanhimman tyttären koiruudesta :


Ihana koira! Tyttären 4 kkn ikäinen vauvakin saa nujuuttaa sitä korvista ja pienillä kätösillä hieman raisummin "silittää" eikä koira ole moksiskaan. 
Jos meno yltyy liian raisuksi, niin koira vaan siirtyy vähän kauemmaksi :D  


Tämä kuva kertoo paljon. Pikku tirppa on alkanut kääntyillä ja hän kieri pöydän alle. Dina (koira) hyppäsi alas sohvalta ja meni tirpan seuraksi sinne pöydän alle. Nuolaisi pikku kätöstä, aivan kuin sanoakseen että minä suojelen sinua ♥

 
 

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Suklaa-vadelmakakku

Vieläkään ei päästy vadelmaisista herkuista eroon. Nuorimmaisen synttärikahveja juotiin viime viikonloppuna ja halusin tehdä oikein supersuklaisen kakun. Ja suklaan kanssahan sopii mainiosti yhteen vadelma. Toki moni muukin , mutta kun vadelmaa kerran on niin tuumasta toimeen. 
Suklaapossun sivuilta löytyi ihana suklaakakku . Pohjakin mehevän suklainen. Kyllä vaan olikin oikea superherkku! 

Suklaa-vadelmakakku
Voisi jopa käyttää vanhaa sanontaa " vei kielen mennessään". Alla ihan hieman muunneltu resepti,ei muuten mutta kakun kokoamisen suhteen vähän . 

Suklaa-vadelmakakku

Pohja:
125 g voita
50 g tummaa suklaata sulatettuna 
1 dl rypsiöljyä
2 dl vettä
1,5 dl ranskankermaa ( tai piimää)
3 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
4,75 dl vehnäjauhoja
1 dl tumaa kaakaojauhetta
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0,5 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria

1. Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma, sokerit sekä munat yksitellen. 
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. 
3. Kaada taikina voideltuun n. 20-22 cm irtopohjavuokaan (minä käytin 24 cm vuokaa)
4. Paista 170 °C noin 55 minuuttia tai kunnes tikkuun ei jää kokeiltaessa taikinaa. Laita vuoan päälle folio paistamisen loppupuolella, ettei pinta pala. Anna jäähtyä. 

Täyte 1 ( suklaaganache):
75 g tumaa suklaata
0,75 dl kuohukermaa
2 tl vaaleaa siirappia

Täyte 2 ( vadelmamoussee):
 60 g valkuaista ( noin 2 valkuaista)
1,25 dl sokeria
2 dl paseerattua vadelmasosetta ( n. 300 g kokonaisia vadelmia ennen paseeraamista)
2 rkl maissitärkkelysjauhoja
2 rkl vettä
1,5 dl vispikermaa
4 liivatelehteä
3 rkl kuumaa vettä

Kuorrutus:
150 g tummaa suklaata 
1,25 dl kuohukermaa
n. 1 rkl glukoosisiirappia

1. Tee täyte I. Laita 75 g suklaata ja 0.75 dl kuohukermaa mikron kestävään kulhoon. Lämmitä mikrossa varovasti välillä sekoittaen, kunnes suklaa sulaa. Sekoita joukkoon vielä vaalea siirappi.
  
2.Tee täyte II eli vadelmamousse. Kuumenna paseerattu vadelmasose kattilassa kuumaksi. Sekoita maissitärkkelysjauhot ja 2 rkl vettä. Vatkaa maissitärkkelysseos kiehuvan vadelmasoseen joukkoon. Keitä kunnes vadelmasose paksunee (n. 1-2 minuuttia). Ota kattila pois levyltä ja laita se esim. kylmää vettä sisältävään altaaseen jäähtymään.

3. Kun vadelmasose jäähtyy, tee sveitsiläinen marenki. Laita valkuaiset ja sokeri metallikulhoon ja kulho vettä sisältävän kattilan päälle. Vesi ei saa ylettyä kulhon pohjaan, vaan kuuma vesihöyry kuumentaa kulhon. Laita levy päälle ja anna veden kiehua. Vatkaa valkuaisia ja sokeria käsivatkaimella, kunnes sokeri sulaa ja seos on kädelle kuumaa. Lämpötila on tällöin n. 60 astetta eli lämpötila, jossa valkuaiset kypsyvät. Ota seos pois levyltä ja vatkaa sitä sähkövatkaimella tai yleiskoneella, kunnes se jäähtyy ja on paksua ja kiiltävää (n. 5-10 minuuttia). 

4. Laita liivatelehdet kylmään veteen turpoamaan n. 5 minuutiksi. Vatkaa tällä välin vispikerma vaahdoksi. Kuumenna 1 rkl vettä ja liuota liivatelehdet joukkoon. Sekoita liivateseos jäähtyneeseen vadelmasoseeseen. Lisää vadelmasose sveitsiläiseen marenkiin varovasti käännellen. Lisää joukkoon myös kermavaahto varovasti käännellen. 

5. Laita ensimmäinen kakkupohja lautaselle irtopohjavuoan reunojen sisään. Itse laitoin tämän ihan sen irtopohjavuoan pohjan päälle.
Laita sukaatäytettä pohjan päälle. Kaada puolet vadelmatäytteestä suklaatäytteen päälle. Laita päälle toinen pohjalevy. Laita sen päälle loput suklaatäytteestä .Kaada loput vadelmatäytteestä päälle ja laita viimeinen pohjapala. Laita kakku jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi tai pakkaseen reiluksi tunniksi. 

6. Kun täyte on jähmettynyt, tee kuorrute. Kuumenna 1.25 dl kermaa mikrossa ja sekoita joukkoon 150 g rouhittua suklaata, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Sekoita joukkoon vielä glukoosisiirappi. Anna seoksen jäähtyä hetki, mutta älä niin paljon, että siitä tulee vaikeasti levitettävä. Jos seos ehtii jähmettyä liikaa, voit lämmittää sitä uudestaan mikrossa muutaman sekunnin ajan. Kakun on hyvä olla kuorrutuksen ajan ritilän (esim. tiheähkö uuniritilä tai vastaava) päällä, jossa ylimääräiset suklaat valuvat ritilälle eivätkä sottaa lautasta (toinen vaihtoehto on laittaa kakun reunojen alle leivinpaperisuikaleet, jotka nostetaan pois kuorrutuksen jälkeen) Jos käytät ritilää, niin nosta tässä vaiheessa kakku aluspahveineen kahdella kakkulastalla ritilän päälle. Levitä kuorrute kakun päälle ja reunoille palettiveistä avuksi käyttäen, anna ylimääräisen suklaan valua ritilän alas ja nosta kakku aluspahveineen tarjoilulautaselle (tai poista leivinpaperisuikaleet). Jähmetä jääkaapissa vähintään tunti. Koristele haluamallasi tavalla. Ota kakku huoneenlämpöön n. 1 tunti ennen tarjoilua, niin suklaan aromit pääsevät parhaiten esille.

 Minä en laittanut kuorrutetta reunoille vaan annoin sen valua alas. Ihan kivan näköinen siitä niinkin tuli. 
Glukoosisiirappia ei ollut, joten laitoin ihan tavallista vaaleaa siirappia kuorrutteeseen.

Suklaa-vadelmakakku
Namskis mumskis, tätä herkkua teen toistekin. Ja kokeilen tätä kakkupohjaa muilla täytteiilä myös. Ihanan mehevä pohja. 


lauantai 6. elokuuta 2016

Vadelma-seeprapiirakka

Vadelmaisia leipomuksia teen edelleen. Nyt kylläkin alkaa pikkuhiljaa vähentyä vadelmasato, mutta pakastimesa niitä kyllä on vaikka kuinka paljon. 
Ystäväpariskunta tuli kyläilemään ja ajattelin testata Kinuskikisan sivuilta löytämääni vadelma-seeprapiirakkaa .
Minun tekemästä piirakasta tuli hieman erinäköinen :) Rahkainen osuus sai väriä uunissa, se ei jäänyt noin vaaleaksi kuin Kinuksikissan svuilla oleva piirakka. Eikä kuviokaan ihan symmetrinen ollut. Mutta mitäpä pienistä, pääasia on, että maku oli valtavan hyvä!

Vadelma-seeprapiirakka
Tässä vielä resepti :

Vadelmapiirakka

Muropohja:
150 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna (tai ½ dl vauvojen hedelmäsosetta, esim. päärynä)
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Vadelmatäyte:
500 g vadelmia
¾ dl sokeria
½ dl perunajauhoja

Rahkatäyte:
¾ dl sokeria
½ dl perunajauhoja
200 g vaniljarahkaa
2 dl kuohukermaa
1 dl kevytmaitoa

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna/hedelmäsose. 
2.Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Sekoita jauhoseos taikinaan. Levitä taikina jauhoja apuna käyttäen voidellun piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille.
3. Soseuta vadelmat sauvasekoittimella. Tehokkaalla laitteella saat siemenetkin hienonnettua, kun jatkat soseuttamista riittävän pitkään. Sekoita sauvasekoitinta käyttäen joukkoon sokeri ja perunajauhot.
4. Yhdistä rahkatäytteen sokeri ja perunajauhot. Yhdistä myös vaniljarahka ja kerma sähkövatkaimella sekoittaen. Varo kuitenkaan vaahdottamasta kermaa. 
5. Sekoita perunajauhoseos rahkaseoksen joukkoon. (Lisää maito myöhemmin tarvittaessa, mikäli täyte on vuokaan kaadellessa liian paksua.)
6. Ennen kuin aloitat kaatelun, sekoita täytteitä lusikalla kulhojen pohjaa myöten, sillä perunajauhot painuvat herkästi pohjaan.
7. Kaada täytteitä vuorotellen vuoan keskelle. Jos täyte painuu pohjaan, kaada se lähempää täytteen pintaa. Jos taas täyte jää kellumaan pinnalle, kaada ylempää. Ohenna täytettä lisäämällä nestettä, jos se on liian paksua eikä leviä kunnolla.

Kinuskikissan sivuilla on ihan kuvalliset ohjeet täytteiden kaatamisesta piirakkaan. Minulla jäi rahkatäytettä yli aika paljon ja ilmeisesti syy oli siinä, että täyte jäi vadelmatäytteen pinnalle. Eli oli liian paksua.  
Tästä kuvasta näkee, että rahkatäyte on jäänyt melko pinnalle :



Vähemmälläkin rahkatäytteellä tämä oli erittäin hyvää piirakkaa! Ja mikä parasta, kun rahkatäytettä jäi yli niin tein uuden piirakan kun vanhin tytär perheineen tuli käymään. 
Tällä kertaa en tehnyt "seeprakuviota", koska ohensin rahkatäytettä ja taisin sitten ohentaa sitä liikaa. Kaadoin vaan täytteitä vuorotellen piirakkaan ja lopulta puutikulla vetäisin vähän jonkunsortin kuviota.
Tulos alla .

Vadelmapiirakka
Hyvää oli tälläkin kertaa!