perjantai 28. huhtikuuta 2017

Vadelma-rahkapiirakka

Suomen löytöeläinten kummit ry:llä oli vuosikokous ja minulla on sinne ollut tapana tehdä tarjottavat. Niin tälläkin kertaa. 
Yhdistys täytti tänä vuonna 10 vuotta ja kaikenlaisia hienoja kakkusuunnitelmia minulla oli etukäteen. Kissakakkua kissakoristein ja sen sellaista. Niinpä niin. Kokous oli pääsiäismaanantaina ja pääsiäisenä tein ahkerasti pihahommia , joten kakku jäi ajatuksen asteelle. Kokousta edeltävänä päivänä tein juustokakun ja kokouspäivän aamulla vadelma-seeprapiirakan , koska se on nopeatekoinen ja meillä on edelleen viime vuotisia vadelmia pakastimessa. Toivottavasti tämän vuoden vadelmasato on yhtä hyvä.

Vadelma-seeprapiirakka
 Tällä kertaa sain kaiken täytteen meneään piirakkaan, koska rahkatäytekin oli juoksevampaa kuin viimeksi. Minusta tämän voisi tehdä vähän isompaan vuokaan kuin tähän 26 cm vuokaan, koska täytettä on runsaanlaisesti. Laitanpa tähän vielä reseptin, joka on alunperin Kinuskissan sivuilta bongattu.

Vadelma-rahkapiirakka

Muropohja:
150 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna (tai ½ dl vauvojen hedelmäsosetta, esim. päärynä)
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Vadelmatäyte:
500 g vadelmia
¾ dl sokeria
½ dl perunajauhoja

Rahkatäyte:
¾ dl sokeria
½ dl perunajauhoja
200 g vaniljarahkaa
2 dl kuohukermaa
1 dl kevytmaitoa

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna/hedelmäsose. 
2.Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Sekoita jauhoseos taikinaan. Levitä taikina jauhoja apuna käyttäen voidellun piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille.
3. Soseuta vadelmat sauvasekoittimella. Tehokkaalla laitteella saat siemenetkin hienonnettua, kun jatkat soseuttamista riittävän pitkään. Sekoita sauvasekoitinta käyttäen joukkoon sokeri ja perunajauhot.
4. Yhdistä rahkatäytteen sokeri ja perunajauhot. Yhdistä myös vaniljarahka ja kerma sähkövatkaimella sekoittaen. Varo kuitenkaan vaahdottamasta kermaa. 
5. Sekoita perunajauhoseos rahkaseoksen joukkoon. (Lisää maito myöhemmin tarvittaessa, mikäli täyte on vuokaan kaadellessa liian paksua.)
6. Ennen kuin aloitat kaatelun, sekoita täytteitä lusikalla kulhojen pohjaa myöten, sillä perunajauhot painuvat herkästi pohjaan.
7. Kaada täytteitä vuorotellen vuoan keskelle. Jos täyte painuu pohjaan, kaada se lähempää täytteen pintaa. Jos taas täyte jää kellumaan pinnalle, kaada ylempää. Ohenna täytettä lisäämällä nestettä, jos se on liian paksua eikä leviä kunnolla.



Vadelma-rahkapiirakka
 
Valtavan hyvää tämä on! Varmaan hyvää myös muilla marjoilla, mutta vadelma on yksi minun suosikeista.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Kinderpiirakka

Pitkään on ollut ajatuksena tehdä joskus kinderpiirakkaa. Vihdoin viimein sain sen aikaan, tyttärien hoputuksen ansiosta.
Tein tätä pääsiäisen kahvipöytään, sen jälkeen kun olimme syöneet espanjalaisen aterian. Se ateria kuului nuorimman tyttären kotitalouden tehtävään . Toki me muut häntä siinä autoimme, koska ateria koostui alkuruuasta, pääruuasta ja jälkiruuasta. Kolme meitä oli ateriaa tekemässä ja tuntikausia keittiössä hääräsimme. Siitä sitten erikseen vielä myöhemmin. 
Tällä kertaa aiheena kinderpiirakka ja alla piirakka kuvattuna valmistamista seuraavana päivänä, kun kuorrutus oli jähmettynyt tarpeeksi.Ihme kyllä tätä piirakkaa jäi seuraavaksi päiväksi myös!

Kinderpiirakka
Tiedä sitten onko näitä reseptejä monenlaisia. Minä tein tämän kakun Kinuskikissan reseptin mukaan.
Tässä vielä se ohje :

KINDERPIIRAKKA

Pohja:
75 g voita tai margariinia
¾ dl sokeria
1 muna
1 ¾ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
1 dl kermaa
60 g suklaata

Vanilja-voikreemi:

80 g huoneenlämpöistä voita
1 dl vaniljakreemijauhetta
2 rkl kermaa


Suklaakuorrute:
100 g suklaata
15 g huoneenlämpöistä voita


1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Leikkaa maitosuklaa rouheeksi ja sekoita taikinaan.


2. Paista pohjaa 200 asteessa 10-12 minuuttia. Anna jäähtyä hetki vuoassa.
3. Paloittele suklaa lautaselle ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä (n. 250 W). Sekoita suklaasulan joukkoon huoneenlämpöinen voi. Levitä kuorrute vaniljakreemin päälle. 

Tein kakun pyöreään 24 cm vuokaan ja tein pohjan 1,5 kertaisena. Mielestäni siitä tuli sopivan paksu sillä tavalla.  Tuo pohjakin oli hurjan hyvää, kun siellä oli suklaanpaloja sattumina! 
Nams. Täyttävää tämä on kun on niin suklainen ja sisältää voikreemiäkin vielä, mutta niin valtavan hyvää! Kun ottaa yhden palan vain niin ei tule liian täyteen. Jos vaan malttaa jättää siihen yhteen palaan :)

Vihersmoothie

Tein tässä jokin aika sitten vihersmoothieta koko perheelle. Tai no en koko perheelle, kun tiesin jo etukäteen ettei meidän teini tästä pidä :) Hänelle tein marjasmoothien erikseen.
Minä ja meidän Ronja tästä tykkäsimme, mutta isäntäkin oli hieman skeptinen ja joi smoothien "pitkin hampain".
Minun ja Ronjan mielestä tämä tuoksui ja maistui hieman herneen versoille. Eli hyvää!

vihersmoothie
Tällä resptillä tein nämä. Hieman summittain laitoin noita aineksia, en ihan tarkkaan juuri noita määriä. Kaksinkertaisena tein.

VIHERSMOOTHIE

  • 1 porkkana (paloiteltu)
  • 1 dl parsakaalia
  • 2 kourallista pinaattia
  • 1 omena (paloiteltu)
  • 2 appelsiinia (kuorittu ja paloiteltu)
  • appelsiinimehua

  • Kaikki vaan blenderiin ja siitä se lähtee.


    Tässä vaiheessa joukosta puuttuu vielä pinaatti .

    Nuorimmaiselle tein siis marjasmoothien.

    marjasmoothie
    Tämän tein ihan summittain tyyliin " mitä pakastimesta löytyy" . Mustikoita, vadelmia, punaisia karviaisia , appelsiinimehua ja loraus hunajaa. Kyllä maistui !

     

    perjantai 14. huhtikuuta 2017

    Pääsiäiskakkuset

    Dansukkerin sivuilta löysin pääsiäiskakkusten ohjeen ja niitä päätin tehdä meille pääsiäisherkuiksi.
    Nämä olivat tosi maukkaita, seuraavana päivänä jopa parempia kuin tuoreina.


    pääsiäiskakkuset


    Tuohon täytteeseen voisi vaikka lisätä hivenen sitruunan mehua vaikka hyvää oli näinkin. Sitruunasta kun pidän niiin taidan seuraavalla kerralla kokeilla sitä .
    Hilloa kannattaa laittaa reilusti, tuo taikina ja täyte eivät ole liian makeita. Hillo antaa kivan makean lisän tähän. Minä laitoin hiloa ehkä liian varovasti näihin. 

     

    Pääsiäuiskakkuset

    Tässä vielä resepti :

    Pääsiäiskakkuset :

    Taikina
    • 4 dl vehnäjauhoja
    • 1,5 dl ruokosokeria
    • 1 rkl vaniljasokeria
    • 150 g voita tai margariinia paloiteltuna
    • 2 keltuaista
    • 1 rkl kylmää vettä
    Täyte
    • 3 valkuaista
    • 1/2 dl ruokosokeria
    • 125 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
    • 100 g mantelijauhetta
    • 1 1/4 dl vehnäjauhoja
    • 150 g paistonkestävää marmeladia
       1. Mittaa jauhot, sokerit ja rasva kulhoon ja sekoita, kunnes rasva on sekoittunut. Lisää keltuaiset ja vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Laita taikina jääkaappiin puoleksi tunniksi.

      2.  Voitele paistovuoat.

      3. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri voimakkaasti vatkaten. Sekoita joukkoon ensin rasva ja sitten mantelijauhe ja jauhot.
      4. Painele taikina vuokiin. Laita noin teelusikallinen marmeladia vuokiin ja jaa päälle täyte.
      5. Paista uunin keskiosassa 175 asteessa (kiertoilmauuni 150 °C) noin 30 minuuttia.
      6. Siivilöi päälle tomusokeria ennen tarjoilua. Koristele. 


      Meillä näitä tuli 8 kappaletta, koska vuoat olivat isohkoja. Käytin tummaa ruokosokeria ja se antoikin mukavasti makua leivospohjille, Pinnalle ripottelin Wiltonin keltaista värisokeria. 

      VINKKI : Täytteeseen voi laittaa oman maun mukaan vaikka sitruunaa / appelsiinia.

      HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!!

       

    keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

    Amerikkalainen omenapiirakka

    Pääsiäinen lähestyy ja minulla ilmestyy blogiin omenapiirakan resepti. No ehkä tässä vielä ehtii pääsiäiseen liittyviä leipomuksiakin tehdä. Tämä omenapiirakka liittyy meidän teinin kotitalouden tehtäviin. Hänen on määrä tehdä neljän eri maan ateriat, alkuruuasta jälkiruokaan saakka.
    Tämä omenapiirakka on USA:n ateriaan kuuluva, kuten varmaan otsikostakin voi päätellä.
    Resepti löytyi TÄÄLTÄ.

    Amerikkalainen omenapiirakka
    Erittäin maukasta piirakkaa! Tuo piirakan kuori oli rapea ja sisältö mehevää omenaa sokerilla ja kanelilla höystettynä. Söimme tätä vaniljakastikkeen kera.

    Amerikkalainen omenapiirakka

    Taikina:
    4 dl vehnäjauhoja
    2 rkl sokeria
    150g  voita tai margariinia
    1/2dl kylmää vettä
     
    Täyte:
    1 kg hapahkoja omenoita
    1/2 dl sitruunan mehua
    1 1/2 dl sokeria
    1 1/2 rkl vehnäjauhoja
    1 1/2 tl kanelia
    1tl vanilliinisokeria
    25g voita tai leivontamargariinia
     
    1.  Mittaa jauhot, sokeri ja kylmä rasva monitoimikoneen kulhoon. Sekoita nopeasti ryynimäiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Anna taikinan levätä muovikelmuun käärittynä jääkaapissa täytteen valmistamisen ajan.
    2. Kuori omenat ja poista siemenkodat. Kuutioi ne ja mausta sitruunan mehulla. Sekoita sokeri, jauhot, kaneli ja vanilliinisokeri keskenään. Sekoita seos omenoiden joukkoon.
    3. Kauli taikinasta kaksi pyöreää levyä, halkaisijaltaan noin 33 cm. Nosta toinen taikinalevy kaulimen avulla piirakkavuokaan (halkaisija 26 cm), reuna saa ulottua noin 1/2 cm piirakkavuoan reunan yli. (Älä painele taikinaa tiukasti kiinni reunoihin.) Levitä täyte vuokaan ja leikkaa päälle muutama voinokare.
    4. Nosta toinen taikinalevy kanneksi. Käännä kansilevyn reuna pohjalevyn ja piirakkavuoan reunojen väliin, jolloin reunasta tulee tasainen. Jos haluat piiraasta korkeareunaisen, painele se vielä sormin pohjalevyn kanssa aaltoilevaksi. Pistele piirakan pinta haarukalla.
    5. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 35 minuuttia. Tarjoa haaleana vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.
     
    Tätä pitää ehdottomasti tehdä uudelleen , viimeistään kun omat omenapuut tuottavat satoa.  
     
     
    Ateriasta vielä muutama sana.
    Alkruuaksi oli Caesar-salaattia, joka yllätyksekseni on amerikkalainen resepti.
    Itse asiassa sen on keksinyt Amerissa asunut italialaissiirtolainen Caesar Cardini 4. heinäkuuta 1924, kun Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän juhlinta oli tyhjentänyt keittiön raaka-aineista. Oli käytettävä mitä sattui olemaan, ja Cardini keksi myös mennä sekoittamaan salaatin kastikkeen asiakkaiden pöydän ääreen. Tällä lailla sitä vanhakin oppii uutta tyttären koulunkäynnin ohessa :D

    Pääruuaksi oli tällä kertaa niinkin yksinkertainen ruoka kuin Mac & Cheese. Olipa juustoista ja hiilihydraattipitoista, tuli kyllä amerikkalainen oli ! Onhan USA:ssa paljon muunkinlaisia ruokia, mutta tytär halusi tätä testata ja sitä sitten tehtiin. Hampurilaiset oli toinen vaihtoehto, mutta niitä kun on tullut tehtyä jo ja oli kiva kokeilla jotain uutta.

    Kreikkalainen ateria on jo tehty ja seuraavaksi on vuorossa espanjalainen. Voisinkin siitä tehdä kokonaisen postauksen. Tämä eri maiden aterioiden teko on saanut meidät innostumaan, aiomme neljän maan jälkeen jatkaa vielä . Suunnitteilla on vielä Kiina, Saksa, Iso-Britannia... ehkä vielä muitakin.Mielenkiintoista ja hauskaa tehdä eri maiden mukaisia ateriakokonaisuuksia. Ja mukavaa kokata tyttärien kanssa yhdessä :)
     

    tiistai 11. huhtikuuta 2017

    Kikattava kakkiainen - kakku

    Pikkumuru tykkää Kikattavasta kakkiaisesta. Se biisi on ehdoton lemppari, alkaa heti tanssijalkaa neidillä vipattaa kun se alkaa soida.
    Tytär pyysi minua tekemään aiheen mukaisen kakun pikkumurun 1 v. synttäreille . Kakkiainen olikin haastava otus...tuo minun tekele ei ihan väreiltään täsmää aitoon kakkiaiseen, mutta jos olisin ihan samannäköisen yrittänyt tehdä, niin olisin tarvinnut huimasti enemmän aikaa!
    Kuulemma tämän kuitenkin tunnisti Kikattavaksi Kakkiaiseksi :D


    Kikattava Kakkiainen
    Tässä kakussa on kaksi kerrosta vadelmamousseeta ( kyseinen ohje kaksinkertaisena) ja yksi kerros
    vaniljamousseeta . Aika usein tulee niitä kahta täytettä tehtyä. Niillä saa tehtyä kakun, josta yleensä kaikki tykkäävät, sekä vanhemmat ihmiset että nuoret. Ei liian makea yhdistelmä.
    Ja kun meillä on vielä viime vuotisia vadelmia pakastimessa niin mielellään niistä teen täytteen jos on annettu vapaat kädet sen suhteen. Mielestäni oman puutarhan vadelmat maistuvat paremmilta kuin kaupan pakastealtaasta ostetut. :)

    Yhden pienen kynttilän puhaltamisessa äiti auttoi pikkumurua. Pieni ei oikein hoksannut mistä oli kyse ja mitä hänen odotettiin tekevän :)

    keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

    Pikkuleivät 1-vuotissynttäreille

    Lapsenlapsi täytti kokonaiset yksi vuotta maaliskuun loppupuolella. Itsestään selvää oli, että teen juhliin kakun ja jotain muuta , jota vanhemmat toivoivat. Tyttäreni pyysi tekemään koristeltuja pikkuleipiä.
    Näitä on kiva tehdä vaikka paljon on harjoiteltavaa vielä.


    Lastenjuhlien pikkuleivät

    Tein sydämiä, nalleja, perhosia ja ykkösiä. Ykköset menivät ihan käsivaralta ja niistä tulikin erikokoisia, mutta eipä se menoa haitannut.




     Perhosiin ripottelin vähän vaaleanpunaisia kimallerakeita :


    Tytär oli kattanut pöydänkin tosi kauniisti :



    Kauniit somisteet ympäri keittiötä ja olohuonetta :


    Vuosi on mennyt nopeasti  Juurihan pieni vasta syntyi ja nyt jo kohti toista ikävuotta ♥