keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Piparkakun makuinen rahkapiirakka

Piparkakkutalojen  teon, työn ja kissakiireiden lomassa ehdin sentään vähän leipoakin. Jotain hyvää teki mieli ja muistui mieleen taannoin tekemäni piparkakun makuinen rahkapiirakka. Sehän on ajankohtainen maku ja koska se on nopeatekoinen niin sitä päädyin tekemään. 


Piparkakun makuinen rahkapiirakka
Piparkakkurahkapiirakka 

Pohja:

100 g voita tai margariinia
1/2 - 1 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta

2 1/2 dl vehnäjauhoja

Täyte:
1 purkki (250 g) piparkakun makuista rahkaa
1 dl kermaviiliä (tai maitoa)
1 kananmuna
1/2 - 1 dl sokeria 

piparkakun murusia

1. Vatkaa voi ja sokeri. Lisää kananmuna vatkaten.
2. Lisää jauhoseos joukkoon.
3. Painele pohja voideltuun piirakkavuokaan.
4. Sekoita täytteen ainekset keskenään, kaada pohjan päälle. Ripottele pinnalle piparkakun murusia.
6. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.


Nuo piparkakun muruset olivat kyllä ihan kiva lisä tähän.  Täytettä tulee tällä ohjeella ohut kerros 26 cm vuokaan eli kannattaa tehdä pienempään vuokaan tai tehdä 1,5 kertaisena jos haluaa muhkeamman täytteen. 
Spelttijauhoja ei ollut kaapissa, joten käytin ihan vehnäjauhoja. Spelttijauhot sopivat maultaan tähän rahkapiirakkaan erittäin hyvin, joten kannattaa käyttää osittain niitä jos niitä vaan on. 

Kissakiireet ovat Suomen löytöeläinten kummit ry:n kiireitä. Kovasti on ollut talteen otettavia kissoja viime aikoina. Populaatiopaikkoja ja paikkoja, joissa alkaa olla populaation alkua , koska homma on päässyt karkaamaan käsistä. Miten säälittääkään kissat, joita tuonne tulevan talven jalkoihin jää. Osan voimme pelastaa, emme valitettavasti kaikkia.
Minulla on neljä kissaa tuolla ulkorakennuksen saunatuvassa odottamassa eläinlääkärille pääsyä. Sieltä ne menevät suoraan kotihoitopaikkoihin.  Niin hienoa, että ihmiset ovat valmiita toimimaan sijaiskotina kodittomille ♥ Kotihoidot ovat näiden kissojen tie uuteen mahdollisuuteen, koska meillä ei ole mitään löytöeläinkotia, jonne ottaa kissoja. 

Tässä kaksi saunatuvan asukasta , itse isäntä ja kovaääninen emäntä.


koditon kissa , slek ry

 Valtavan kokoinen kolli tämä isäntä! Ei  millään muotoa nälkiintynyt. 

koditon kissa, slek ry

Ja tämä emäntä protestoi kovalla äänellä, kun se päästettiin loukusta vapaaksi saunatuvassa. :) 

Kissaparat eivät tiedä, että tämä tehdään vain niiden parhaaksi. Ensi viikolla ne pääsevät kotioloihin opettelemaan elämää ihmisen kanssa. 

maanantai 20. marraskuuta 2017

Omena-rahkapiirakka

Tein tässä jokin aika sitten omenaisen rahkapiirakan. Yritin kaupasta etsiä omenarahkaa, mutta sitä ei taida olla olemassakaan. En ainakaan  löytänyt. Tein sitten niin, että lisäsin rahkaseokseen hieman  omenahilloa. Toimi hyvin niin!

Omena-rahkapiirakka




 

Rahkapiirakka on aina hyvää ja niin oli tämäkin versio!

Omena-rahkapiirakka

Pohja:
100 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 1/4 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria

Täyte :
150 g rahkaa
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g ranskankermaa
1 kanamuna
omenahilloa maun mukaan.

1. Vaahdota huoneenlämpöinen margariini ja sokeri. Lisää kanamuna hyvin vatkaten.
2. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja vaniljasokeri taikinaan.
3. Voitele torttuvuoka ( halkaisija noin 19cm) . Levitä taikina tasaisesti vuoan pohjalle ja reunoille. Laita vuoka jääkaappiin noin vartiksi.
4. Kuumenna uuni 170 asteeseen. Sekoita täytteen aineet. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle.
5. Paista uunin alaosassa 30  - 35 minuuttia.

Sokeria voi laittaa hieman vähemmän tuohon täytteeseen jos käyttää sokeroitua omenahilloa. Se antaa kuitenkin lisää makeutta .

Tarkoitus oli tehdä päälle vielä  hienot omenaruusut, jotka  Dansukkerin reseptissä oli tehty, mutta ajanpuutteen vuoksi jäivät tekemättä. Seuraavalla kerralla sitten.

Minulla on jo alkanut piparkakkurakennelmien aika. Taikinaa toisensa perään teen jääkaappiin ja paistan talojen, lyhtyjen ja työkalupakkien osia.
Vielä sitä jaksaa, mutta yhdet myyjäiset vähemmän otin tänä vuonna. Ja ensi vuonna ehkä vielä vähemmän. Tuntuu, että entistä kiireisempää vaan on elämä. Pitäisi ehtiä sitä sun tätä tekemään. Ja olisihan se kiva valmistella omaa jouluakin rauhassa eikä vain päivää kahta ennen huiskaista jotain omaan joulupöytään. Ensi jouluna on yksi tirppa lisää suvussa, kun vanhin tytär miehensä kanssa saa toisen lapsen - näiden äärimmäisen rakkaiden lapsostenkin kanssa haluaa viettää aikaa ja tottakai mummi tekee murusille omat piparkakkutalot. Haaveena olisi ehtiä tehdä esimerkiksi nukketalo piparkakkuversiona.
Se edellyttää sitä, että myyjäisissä en ravaa harva  se viikonloppu.

Ensi vuonna sitten.

 

tiistai 14. marraskuuta 2017

After eight mutakakku

Meillä syötiin isänpäivänä mutakakkua ja vaniljajäätelöä. Dansukkerin  sivuilla olin nähnyt sellaisen kakun ja koska meillä tykätään after eight - suklaasta niin siitä sitten kakun tekoon.
Halusin kuitenkin kakusta "mutaisemman" , joten  tein pohjan tällä Valion mutakakun ohjeella.

After eight mutakakku
 
Tämä pohja oli juuri sellainen sopivan kostea , nam! Tuo after eight suklaa sopi vallan mainiosti mutakakun päälle.

After eight mutakakku

150 g voita
1 1/2 dl sokeria
3 munaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
150 g taloussuklaata

1. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen joukkoon.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää ne siivilän läpi taikinaan.
3. Sulata paloiteltu suklaa vesihauteessa tai mikrossa.
4. Leikkaa kakkuvuokaan ( 23 - 24 cm) pohjaa reilusti suurempi pala leivinpaperista. Kaada taikina vuokaan paperin päälle.
5. Paista 200 asteessa 12 - 15 minuuttia. Kypsä mutakakku on pinnalta ja reunoilta kypsä, mutta sisältä kostea ja suklainen.
6. Laita after eight suklaapalat heti uunista otetun kakun päälle , jotta suklaa hieman sulaa.
7. Koristele jäähtynyt kakku esimerkiksi tomusokerilla, marjoilla tms.

Ei tämä mehevä kakku kauan kahvipöytää koristanut, kun neljä aikuista , yksi teini ja yksi 1 v 8 kk ikäinen lapsi pääsivät alkuun. Tosin lapsi ei kakusta välittänyt, söi vain jäätelöä :D
Me muut tuhottiin kakku.

after eight mutakakku


after eight mutakakku





 

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Jouluinen porkkanakakku

Meillä oli jääkaapissa vaniljan makuista tuorejuustoa, joka piti saada johonkin käyttöön. Samoin kasvimaalla oli ( ja on edelleen) vielä porkkanaa kasvamassa, joten porkkanakakun tekoon sitten vaan.
Porkkanat pitäisi varmaan pikkuhiljaa nostaa ylös, taisin laittaa niitä ihan liikaa kasvamaan.  Myös harventaminen jäi vähän vaiheeseen, joten suurin osa porkkanoista on melko pieniä.
Ensi kesänä yritän muistaa tämän , maltti on valttia. Katsotaan vaan...

Halusin tehdä edes jollain lailla erilaisen porkkanakakun kuin aiemmin , joten päädyin tällaiseen "jouluiseen porkkanakakkuun" . Jouluista tässä on varmaan mausteet taikinassa ja kyllähän ne vallan hyvin siihen sopivatkin. Lähtökohtana oli tämä resepti , mutta en tehnyt kuitenkaan ihan samanlaista  kakkua.




Jouluinen porkkanakakku
Tein tämän pohjan osalle uunipeltiä , noin 22 x 33 cm kokoisena. Sen jälkeen leikkasin pohjan puoliksi ja kokosin kakun.
Mehevää, maukasta , ihanaa ---- ei tiedä miten tätä kuvaisi, erittäin hyvää!

Jouluinen porkkanakakku

Pohja:

3 kananmunaa
1 dl fariinisokeria
2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
(0.5 - 1 tl kardemummaa)
 n. 4 dl porkkanaraastetta
150 g voita (sulatettuna)
1 tl appelsiiniaromia

Kuorrutus:

100 g voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl tomusokeria

1. Vaahdota ensin munat ja sokeri 
2. Yhdistä kuivat aineet keskenään
3. Lisää muna-sokerivaahtoon varovasti vuorotellen jauhoseosta, porkkanaraastetta ja sulatettua rasvaa. Sekoita tasaiseksi ja lisää leivinpaperilla vuorattuun vuokaan tai uuninpellille. Jos teet kokonaisen uunipellin kokoisen niin kannattaa tehdä 1,5 kertaisena tai kaksinkertaisena, jos et leikkaa pohjaa kahteen osaa ja laita niitä päällekkäin.
4.  Paista 200 asteessa noin 30min . Anna pohjan jäähtyä
5. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto . Lisää vielä tomusokeri ja levitä kuorrute kakun päälle.
6. Halutessasi ripottele koristeeksi piparkakun murusia ( tai pähkinärouhetta, oman maun mukaan).

Porkkanakakut ovat vaan niin hyviä, niin tämä "jouluinenkin" versio.


perjantai 3. marraskuuta 2017

Hääkakku

Lokakuun alkupuolella minulla oli hääkakkutilaus, jota olin pitkään "jännittänyt". Ihan senkin takia , kun mietitytti  miten ehdin kakkuprojektin toteuttaa työn ohessa. Onneksi minulla oli käyttämättömiä lomarahaavapaita, joten otin häitä edeltävän perjantain vapaaksi ja pyhitin sen päivän kakkujen teolle. 
Morsiamen kanssa kävin vaihtoehtoja läpi ihan juustokakuista alkaen ja lopulta päädyimme " dripped cake" - tyyliseen kakkuun. Hääpäri ei välitä kermakakuista tai massalla päällystetyistä kakuista, joten ne olivat heti laskuista poissa. 
Vierasmäärä oli 130 tai ainakin siitä määrästä lähdettiin, kun kakun kokoa pohdittiin. Tein kaksi kerroskakkua ja yhden kuuden kananmunan gluteenittoman + laktoosittoman kakun. 
 Siinähän sitä oli puuhaa kerrakseen. Ei siihen yksi päivä riittänyt. Onneksi olin kakkupohjat sentään tehnyt edeltävänä päivänä. Perjantaina aamulla heti aloitin ja kakut olivat valmiita lauantaina aamulla, neljä tuntia välillä nukuin. Toki jossain välissä söin ja kahviakin join, mutta muuten aika meni tiiviisti kakkuprojektin parissa.

Tällaisi kolmen kerroksen kakkuja olis siis kaksi kappaletta . 

Hääkakku
 Ensimmäisen kakun sain kunnialla yöllä koottua jääkaappiin odottamaan kuorruttamista, mutta toisen kakun kun kokosin niin se oli kuin Pisan torni. Päällimmäinen  kerros oli auttamattomasti vinossa. Se ihan kuin alkoi valua kakun  toiselle reunalle ja suklaa valui myös alas kakun reunaa. Siinä sitten väsyneenä istuin keittön pöydän äärellä ja ihmettelin että mitäpä nyt. Keitin lisää kahvia ja mietintämyssy päähän. Onneksi oli jämäpaloja kakkupohjista jäljellä. Otin päällimmäisen kerroksen pois (kivasti irtoi suklaakuorrutus myös...)  ja laitoin sen alle vähän lisää "tällinkiä" sille puolelle minne kakku kallistui. Tällingin päälle kreemiä ja suklaaganachea. Se suoristi kakkua sen verran, että pystyin jatkamaan. Tosin päällystämisvaiheessa piti päällimmäisen kerroksen ja keskimmäisen kerroksen saumaan pursottaa suklaakreemiä, koska siitä "saumasta" tuli korjailujen takia epäsiisti. 

Tässä alla  nämä korjaavat pursotukset. Tämän korjauksen ja koristelut muutenkin tein juhlapaikalla, koska kuljetimme kakut sinne kaksikerroksisina - varmistaaksemme että pysyvät koossa. Matka sinne kesti kuitenkin noin 40 minuuttia, monta mutkaa ja kuoppaa matkan varrella. 



Kakuissa oli täytteinä mustaherukkamoussee ja vaniljamoussee . Reunoille sipaisin marenkivoikreemiä ja päälle valuvaa suklaaganachea. Koristeiksi yksinkertaisesti tummansinisä marjoja eli mustikoita ja karhunvatukoita. 

Näiden kerroskakkujen lisäksi tein vielä kuuden kananmunan laktoosittoman ja gluteenittoman kakun. 

laktoositon ja gluteeniton suklaaputouskakku
Tässä oli samat täytteet ja koska marenkivoikreemi loppui niin tein pienen määrän tuorejuustokreemiä , jolla päällystin kakun.


TUOREJUUSTOKREEMI:
 

125g voita/margariinia
2,5 dl tomusokeria
noin 100 tuorejuustoa
0,5 tl vaniljaesanssia (tai 1-2 vaniljasokeria)


 Vaahdota voi ja sokeri. Lisää tuorejuustoa ensin 50g ja sekoita. Mikäli haluat vielä pehmeämpää kreemiä, lisää tuorejuustoa. . Mausta vaniljalla ja värjää halutessasi. Tuorejuustona voi käyttää mitä tahansa makua, minä käytin maustamatonta tuorejuustoa.



 Kerrokset eivät mitään kauhean tasaisia olleet, mutta onneksi kakut olivat kuulemma olleet hyvän makuisia. Sehän on pääasia.


Olihan projekti. Mutta valmista tuli vaikka jossain vaiheessa oli usko koetuksella senkin suhteen. Varsinkin yön pimeinä hetkinä vinon kakun kera. 
Loppujen lopuksi jäi voittajafiilis, kun kakutkin saimme perille ehjinä ja palaute kakuista oli positiivista.