perjantai 27. huhtikuuta 2018

Appelsiini-rahkaboston

Kyllä pulla vaan on hyvää. Tämä appelsiinin ja rahkan makuinen boston kyllä teki hyvinkin kauppansa meillä. Tähän on siis käytetty valmista appelsiinin makuista rahkaa 

Appelsiini-rahkaboston 
Mehevää ja makoisaa.  Tein kerralla 1/2 litran pullataikinan ja riitti siitä korvapuusteihinkin. Oikeastaan voisi tehdä litran taikina kerralla niin saisi jotain pakastimeenkin :) 

Vanhin tytär perheineen tuli sopivasti vierailulle niin saivat hekin tuoretta pullaa. 


korvapuusti 
Tuo appelsiinirahka oli hyvää, raikkaan makuista. Siitähän voisi tehdä appelsiinin makuista rahkapiirakkaakin, nam. 


Tässä alla vielä kuva laskiaispullista, joita helmikuussa leivottiin yhdessä mummin pienen murusen kanssa. Innokas leipuriapulainen minulla olikin ♥ Ja niin rakas ♥ 



Pikkumurun ihan itse tekemät pullat etualalla ♥ 



sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Salmiakki-mokkapala

Tässäpä mokkapalan ja salmiakin ystävän unelma! Eli ainakin minun. Tykkään mokkapaloista ja salmiakista, turkinpippuri on herkkua. Tähän taikinaan meni turkinpippurirouhetta. Tätä olisi voinut syödä palan toisensa jälkeen. Makeaa ja välillä suolaista salmiakkia, voi nam!

Salmiakki-mokkapala
Alkuperäiseen ohjeeseen menee härkäpapujauhoja eli se on myös gluteeniton. Sitä oli aikomus tehdäkin alunperin, mutta muistin väärin - minulla olikin kaapissa härkäpapurouhetta, ei jauhoja. Käytinkin tähän sitten vehnäjauhoja ja hieman härkäpapurouhetta. Laitan tähän alle ohjeen, jonka mukaan tein, mutta halutessa tämän voi tehdä kokonaan venhäjauhoilla. Tai sitten alkuperäisen ohjeen mukaan laittaa vain 5,5 dl härkäpapujauhoja.

Salmiakki-mokkapala ( pellillinen)

Pohja: 

4 kananmunaa
200 g voita
2 dl sokeria
4 rkl kaakaota
4 dl vehnäjauhoja
1,5 dl härkäpapurouhetta
4 tl leivinjauhetta
4 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa
150 g turkinpippurirouhetta 

Kuorrutus:

400 g tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
2-4 rkl kaakaota
1 dl kylmää kahvia
100 g voita

1. Sulata voi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Sekoita kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Lisää lopuksi sulatettu voi.
4. Paista 20 -25 minuuttia 170 asteessa.
5. Kuorrutusta varten sulata voi . Sekoita siihen kahvi.
6. Lisää nesteeseen tomusokeri ja kaakaojauhe, sekoita tasaiseksi.
7. Levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle, koristele. 

Niin hyvää! Pitääkin alkaa kaupasta etsiä härkäpapujauhoja, koska ensi kerralla haluan tehdä tätä alkuperäisen version mukaan. 
Resepti löytyi Karviaisten tilan reseptilehtisestä, jonka mies on jostain markkinoilta tuonut samalla kun osti härkäpapurouhetta. 
Siinä oli myös mielenkiitoinen vuokaleivän respti. Sitä pitänee testata kunhan saan niitä jauhoja hankittua. 
 
 
 

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Frozen kakku

Tyttärentytär täytti maaliskuun loppupuolella kokonaiset 2 vuotta. Ja Frozen on suosikki, erityisesti Elsa. Toinen suosikki on Ryhmä Hau . 
Tottahan toki pienelle rakkaalle tein kakun. Frozen kakkua en vielä ollut tehnytkään, joten oli kiva alkaa tuumasta toimeen. 
Kiirehän tämän kanssa tuli. Tyttären perhe tuli meille jo aamusta samana päivänä, juhlat olivat siis meillä.  Päivänsankari ei sitten millään olisi malttanut nukkua päiväunia, joten  mummikin yritti saada neitiä unten maille. Varsinaista tahtojen taistoa :) Äitinsä kanssa lopulta nukahti, pitkän session jälkeen. 

Äkkiä taas kakun pariin. Ensimmäiset vieraat kävelivät ovesta sisään kun vielä tätä tein. 

Frozen kakku
Reunat jätin tarkoituksella epätaiseksi, mutta myöhemmin kuvia katsellessa se on häirinnyt. Olisi ehkä voinut paletilla vielä vetää liukuvärjäyksen kakun pintaan. 
Koriste on muovia , en ehtinyt massasta sellaista tehdä. Ja oli ajatus, että se on osa pikkuneidin lahjaa. Kovasti hän sitä heti tavoittelikin kakun päältä . Se taisi olla paras osuus kakusta  hänelle. 

Tässä pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa jääkarkkeja. Suklaapossun blogista katsoin ohjeen. Pääsi nyt hiljattain hankkimani lämpömittarikin testiin ja hyvin näytti toimivan. 
Mittaria tarvitaan, koska sokeriseoksen lämpötila nostetaan 150 asteeseen. 
Toki ilman mittariakin voi lientä keitellä , Suklaapossulla oli siihen hyviä vinkkejä. 

Jääkarkit 

4 dl sokeria
1,5 dl glukoosisiirappia
0.75 dl vettä
sinistä pastaväriä
noin 0.5 tl vaniljajauhetta

1. Vuoraa uunipelti foloiolla ja laita pelti pannunalusen päälle. 
2. Laita kattilaan sokeri, siirappi ja vesi. Sekoita.
3. Kuumenna välillä sekoittaen miedolla lämmöllä, kunnes sokeri on kokonaan sulanut. Kuumenna seos kiehuvaksi, sekoittele välillä. Nyt voit laittaa lusikan sivuun, esim. lautasen päälle.
4. Nosta hieman lämpöä, ja anna seoksen kiehua, kunnes lämpötila saavuttaa 150 astetta. Tähän kuluu aikaa mm. kattilan koosta riippuen noin 10 minuuttia tai vähän yli. Lämpötila saattaa jämähtää pitkäksikin aikaa reiluun 100 asteeseen, mutta kun se lähtee nousemaan, se tekee sen nopeasti. Kannattaa siis vahtia lämpötilaa. 
5. Kun seos on 150 asteista, nosta kattila pannunalusen päälle. Sekoita nopeasti joukkoon vaniljajauhe sekä pastaväri. Seos saattaa kuohahtaa. Jatka vain sekoittamista, kunnes kuohuminen loppuu ja väri on sekoittunut tasaisesti. 
6. Kaada kuuma sokeriseos samantien folion päälle pellille ja levitä n. 30 x 25 cm alalle. Muista, että kuuma sokeri on todella kuumaa ja polttaa hetkessä, joten toimi varoen.
7. Laita tyhjään kattilaan kattilaan kuumaa vettä ja jätä likoamaan. Laita kattilaan myös työvälineesi (lusikka ja lämpömittarin sokeriliemessä uiskennellut pää) Sokerimassa liukenee pikkuhiljaa kuumaan veteen ja irtoaa lopulta melkein kuin itsestään.
8. Jätä karkkimassa jäähtymään noin tunniksi tai pidemmäksikin aikaa. Kun karkkimassa on jäähtynyt, riko levy käsien välissä vääntäen tai kolauttamalla se jotain reunaa vasten tai vaikka lihanuijalla lyöden. 


frozen kakku 

Ihan lasilta tämä näytti. Päivänsankarin isä kysyi, että onko tuohon kakun päälle rikottu joku ikkunalasi :)

Kakun sisällä oli täytteinä oli ( taas kerran) vaniljamoussee  ja vadelmamoussee.

Pikkuneiti on oikea "linssilude" . Kun aloin kuvata kakkua, niin hän tunki itsensä kuvaan mukaan , hoki "Ninna " . Tytön nimi on Inna . Ihmetteli varmaan miksi mummi nyt jotain kakkua kuvaa kun on parempaakin kuvattavaa ♥



maanantai 2. huhtikuuta 2018

Sitruunainen peltikeksi

Pikkuleipiä tulee tehtyä harvakseltaan. Ovatko olevinaan niin työläitä ettei löydä aikaa niille vai mikä lie syy. Kyllähän ne sentään jonkun aikaa säilyvätkin rasiassa, siinä sitten olisi vierasvaraa valmiina. 
Aiemmin jo mainitsinkin, että kolmen viikon ajan kuskasin joka ainut ilta vanhimman  tyttäreni ja hänen  keskosena syntyneen poikansa takaisin Tyksiin. Olivat kotilomilla päivät ja yöksi piti vauvan mennä takaisin. Sen ajan, kun tytär oli keskolassa syöttämässä vielä vauvaa, vaihtamassa vaippaa jne. ennen unille menoa, minä odotin Tyksin ala-aulassa tytärtä takaisin. Siellä selasin lehtiä, vanhoja ja vähemmän vanhoja. Kuvasin kännykällä kaikki mielenkiintoiset reseptit. Tämä sitruunainen peltikeksi oli yksi niistä.  
Googletin sen myöhemmin ja resepti oli näköjään vuoden 2017 toukokuun Kodin Kuvalehdestä

Resepti kuulosti hyvältä senkin puolesta kun se tehtiin pellille - on siis nopea tapa tehdä pikkuleipiä. 
Testasin näitä pikkuleipiä pääsiäislomalla.


sitruunainen peltikeksi
 Erittäin hyviä, raikkaita ja maukkaita! Ja nopea tehdä. Näitä teen taatusti toistekin , vaikka tuleviin ristiäisiin. Ja varmasti moniin muihinkin juhliin.

Sitruunainen peltikeksi 

200 g huoneenlämpöistä voita
3 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljauutetta tai 1 rkl vaniljasokeria
yhden sitruunan kuori
1/2 dl sitruunan mehua
6 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
Päälle:
200 g cashew pähkinöitä
tomusokeria
(lemon curdia)

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen.
2. Vaahdota voi ja sokeri sähkövatkaimella vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita muna, vanilja, hienoksi raastettu sitruunan kuori ja mehu joukkoon.
3. Yhdistä leivinjauhe ja suola jauhoihin. Sekoita jauhot taikinaan.
4. Levitä taikina kaapimella leivinpaperille uunipellille. Rouhi pähkinät veitsellä ja ripottele päälle.
5. Paista keksilevyä uunissa 10–15 minuuttia, kunnes pähkinät saavat hitusen väriä. Anna keksilevyn jäädä vaaleaksi, jotta sisus pysyy herkullisen sitkeänä.
6. Vedä levy leivinpapereineen työpöydälle ja leikkaa veitsellä neliöiksi, kun sen on vielä kuuma. Anna jäähtyä.
7. Koristele keksit tomusokerilla. Voit halutessasi pursottaa keksien päälle raidoiksi lemon curdia.
Jätin tuon lemon curdin pois. Olivat maukkaita ilman sitäkin. 


Sitruunainen peltipikkuleipä
 
Vähällä vaivalla saa ison kasan pikkuleipiä. Käyttökelpoinen resepti ! Tykkään näistä "vähällä vaivalla"  - resepteistä. Onhan se kiva välillä väkertää jotain monimutkaistakin, mutta arkena nämä helpot ja nopeat reseptit ovat käteviä. 


Sitruunainen peltikeksi